Siemens etsii lisäsäästöjä kännyköissä
9.3.2005 12:01 Markkinoita menettänyt Siemens AG etsii lisää säästöjä matkapuhelimia tuottavassa divisioonassaan. Tänä vuonna säästöt nousevat miljardiin euroon eli kaksinkertaisiksi aiemmin ilmoitetuista. Yhtiö on tehnyt tappiota kännyköillä kolmen viime neljänneksen aikana.
Toisaalta Siemens ei aio luovuttaa, vaan esittelee tänä vuonna 15 uutta matkapuhelinmallia. Näistä yksi toimii nopeissa langattomissa internet -yhteyksissä. Vertailun vuoksi Nokialta odotellaan 40 uutta mallia tänä vuonna.
Müncheniläisyhtiö aikoo leikata t&k -kulujaan 15 prosenttia kolmen seuraavan vuoden aikana. Leikkaukset koskevat erityisesti Yhdysvalloissa tehtävää tuotekehitystä. Edelleen Siemens meinaa vetäytyä Israelin matkapuhelinmarkkinoilta.
Siemensin Communications -toimialan johtaja Lothar Pauly sanoo Bloombergille, etteivät leikkaukset huvita häntä ollenkaan.
- Säästöt saattavat sekä Siemens Comin että Siemens AG:n hyvän maineen huonoon valoon, Pauly tuumailee.
Kleinfeld kypsyy tappioihin
Tammikuussa aloittanut pääjohtaja Klaus Kleinfeld on joka tapauksessa kyllästynyt Siemens Comin jatkuviin tappiohin. Divisioonan sanotaan menettävän miljoona euroa joka ikisenä päivänä.
Lisäksi Siemens menetti nelossijansa viime vuoden viimeisellä neljänneksellä korealaiselle LG Electronicsille.
Paulyn mukaan yhtenä syynä tappiohin on toimitusten jatkuva myöhästely.
- Siemensillä on vaikeuksia saada kännykkänsä ajoissa kauppoihin. Lisäksi yhtiön keskimääräinen myyntihinta oli viime neljänneksellä murheelliset 86 euroa yksikköä kohti, Pauly sanoo.
Paulyn mukaan Siemensin vaihtoehtoja ovat matkapuhelinbisneksessä yksikön myynti, saneeraus, kumppanuus jonkun toisen valmistajan kanssa tai koko toimintojen lopettaminen.
Uusia malleja Cebitissä
Bloombergin haastattelemat analyytikot eivät ole vielä valmiita hautaamaan Siemensin kännyköitä. Toki kaikki myöntävät, että muutokset vievät aikaa.
Paulyn mukaan Siemens esittelee joka tapauksessa uusia kännykkämalleja Hannoverissa huomenna alkavilla Cebit -messuilla. Yhdessä mallissa on mahdollisuus videokonferenssin järjestämiseen ja musiikin soittoon.
Siemens Comin palveluksessa eli Paulyn alaisuudessa työskentelee 60 000 henkilöä. Yksikkö vastaa yli viidesosasta Siemensin myynnistä.
Tammikuussa yksikkö ilmoitti jopa 1 350 henkilön mahdollisista vähennyksistä tilauskannan supistumisen takia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maila-anturi synnyttää salibandysankarin
27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.
Kolme vuotta sitten
Pikavippien velkomista sähköistetään
27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












