Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Läpimurto uhkaa

Tietotekniikka pysyy Saksassa vakaassa kasvussa

10.3.2005 17:05 Saksassa on tämän vuoden loppuun mennessä 2,5 miljoonaa umts-käyttäjää, arvioi maan it- ja telealan liitto Bitkom. Viime vuoden lopussa käyttäjiä oli vasta neljännesmiljoona. Umts on läpimurron kynnyksellä, liitto arvioi tiistaina käynnistyneillä Cebit-messuilla

Nopea tiedonsiirto kiinnostaa myös laajakaistaisten internet-yhteyksien muodossa. Niiden myynnin Bitkom ennustaa piristyvän tänä vuonna 35 prosenttia.

Koko ict-sektorin liikevaihdon liitto odottaa kasvavan kuluvana vuonna 3,4 prosenttia 135,2 miljardiin euroon.

- Ala on muutaman laihemman vuoden jälkeen selkeästi kasvussa, luonnehti Bitkomin johtaja Willi Berchtold Hannoverissa Cebit-messuilla.

Viime vuonna alan myynti kasvoi Saksassa 2,6 prosenttia 130,8 miljardiin euroon.

Laitevaihto käy kiivaimmillaan

Voimakkaimmin kasvavat tällä hetkellä ohjelmistojen ja palveluiden, erityisesti tietoturvaratkaisujen kauppa. Myös laitemarkkina kehittyy vakaasti.

- Ammattikäyttäjät ja yritykset vaihtavat vuosituhannen vaihteessa hankittuja laitteita uudempiin ja uusivat usein samalla myös ohjelmistot. Tämä prosessi on nyt saavuttamassa huippuaan, sanoi Berchtold.

Telepuolella matkapuhelinyhtiöt uskaltavat taas investoida verkkoihin. Pientä kasvua odotetaan myös kännykkämyynnissä sekä yritysten verkoissa.

Ensi vuonna alan kasvun uskotaan pysyvän lähes tämän vuoden tasolla. Tämä tarkoittaa pientä valonpilkahdusta myös työmarkkinoilla.

- Kasvu antaa yrityksille voimaa luoda 10 000 uutta työpaikkaa, Berchtold arvioi.

Ala toivoo suurhankkeita

Saksan hallitukselle Bitkomilta ei irtoa kovin hyviä pisteitä. Alan yrityksiä harmittavat televisiolupamaksujen ulottaminen myös tietokoneisiin sekä tietokoneiden ja tulostinten hintaa nostavat tekijänoikeusmaksut ja aikeet pidentää ohjelmistojen verotuksellista poistoaikaa kymmeneen vuoteen.

Tällaisen näpertelyn sijaan hallituksen pitäisi kehittää kokonaisvaltainen ict-strategia ja panostaa elektronisen sairasvakuutuskortin kaltaisiin suurhankkeisiin, joille voisi löytyä kysyntää myös ulkomailta, vaati Berchtold.


Jutun kirjoitti: Terhi Brusin

Terhi Brusin

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.