Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kurssille pontta

RIM sopi Blackberryn patenteista

17.3.2005 09:14 Kanadalaisen RIM:n (Research in Motion) osakkeen kurssi kiipesi yli 18 prosenttia sen jälkeen kun yhtiö sopi patenttikiistansa amerikkalaisen John Campanan omistaman NTP:n kanssa. Viime mainittu vaati RIM:ltä 450 miljoonan dollarin korvausta, jonka RIM myös maksoi.

Amerikkalaisen oikeusistuimen päätös antaa kuitenkin kanadalaisyhtiölle «kiistattomat ja täysin maksetut patentit» Blackberry -kämmyköiden teknologiaan.

NTP antaa RIM:lle ja sen asiakkaille kaikki oikeudet jatkaa Blackberryyn liittyvää langatonta liiketoimintaa eikä NTP enää pyri sekaantumaan näihin toimiin, RIM kirjoittaa tiedotteessaan.

Yhtiöt ovat vääntäneet kättä patenteista ja niihin liittyvistä lisenssimaksuista jo vuodesta 2002 lähtien. Tuolloin NTP väitti RIM:n kähveltäneen muun muassa sen kehittämää radioteknologiaa omaan käyttöönsä.

Tie auki Blackberrylle

Blackberryn piti joulukuussa tehdä varauksia mahdollisia lisenssimaksuja varten. Nyt yhtiö on kuitenkin vapautettu kaikista varauksista ja vastuista NTP:n suhteen.

Blackberryn myyntiluvut nousevat kohisten, kun yhä useampi kilpailija kelpuuttaa RIM:n teknologiaa omiin päätelaitteisiinsa.

Marraskuun lopussa päättyneellä kvartaalilla Blackberry teki 90,4 miljoonan dollarin nettotuloksen 365,9 miljoonan dollarin myynnillä. Tulos parani yli 500 prosenttia vuoden takaisesta.

Blackberryllä on yli kaksi miljoonaa käyttäjää eri puolilla maailmaa, BBC kirjoittaa.

RIM toimii yhteistyössä muun muassa Nokian kanssa. Lisäksi Elcoteq Networks hoitaa sopimusvalmistusta kanadalaisyhtiön lukuun.

RIM:n sakkeen kurssi nousi 18,4 prosenttia 79,43 dollariin Nasdaqissa keskiviikkona.



Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.