Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuvat kavereille

Suomalainen kuvanjakamispalvelu tähyää ulkomaille

17.3.2005 12:05 Futurice Oy on kehittänyt Kuvat Kavereille -palvelun, jonka mahdollistaa kuvien jakamisen, paperivalokuvien tilaamisen ja kuvista keskustelemisen ystävien kanssa. Tekesin FENIX-ohjelmassa mukana olevaa palvelukonseptia ollaan viemässä myös ulkomaille.

Kuvat kavereille -palvelu on käyttäjille ilmainen. Futurice saa tuottoja lisäominaisuuksista, kuten paperivalokuvien tilaamisesta, mainoksista sekä markkinointiyhteistyöstä. Kohderyhmänä ovat erityisesti nuoret aikuiset kamerapuhelimen omistajat. Palvelua tarjotaan myös digikamerakäyttäjille.

Käyttäjällä voi olla useita kansioita, joita näkevät eri käyttäjäryhmät. Teknisesti palvelu rakentuu palvelimen osalta J2EE:hen, kamerapuhelimissa Symbian Series 60:een.

Futuricen toimitusjohtajan Markku Taulamon mukaan palvelu sai helmikuisessa 3GSM-tapahtumassa erittäin myönteistä palautetta. Palvelukonseptia esiteltiin muun muassa matkapuhelinoperaattoreille ja kamerapuhelinvalmistajille.

- Saimme hyviä ideoita jatkokehitystä ajatellen ja loimme kanavia jatkossa tapahtuvaa jakelua ja myyntiä varten.

Palvelu on mukana FENIX-ohjelmassa nimellä Mobshare. Hankkeen ohella Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT tekee teknologiasta perustutkimusta ja palveluun liittyen käyttäjätutkimuksia.

Futurice taas vastaa omasta tutkimuksestaan, markkinoiden kartoituksesta, tuotteistuksesta sekä ohjelmistokehityksestä. Yhtiön tavoitteena on lisäksi saattaa alulle kuvien jakamiseen palveluntarjoajien välillä tarkoitetun avoimen protokollan kehitys.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Lakifirma paljasti vahingossa Facebookin maksaman korvauksen

11.02.2009 Lakifirma kertoi mainosesitteessään voittaneensa ConnectU:n perustajille 65 miljoonaa dollaria Facebookilta. Tieto oli ikävä kyllä salainen.

.