Suomalaisyritykset arvostelevat kännykkävalmistajia
18.3.2005 15:59 Yritysten mielestä matkapuhelimia ei suunnitella työkäyttöön. Tarpeellisen sähköpostin lisäksi niihin ympätään esimerkiksi turhaksi koettuja kameroita.
Sähköposti ja kalenteritoiminnot painavat paljon suomalaisten suuryritysten matkapuhelinvalinnoissa. Myös kehittyneempiä työpaikan ja kännykän yhdistäviä sovelluksia on yrityksissä työn alla. Kamerat ovat työsuhdepuhelimissa turhia ja jopa haitallisia lisävarusteita.
Työsuhdepuhelimien hankinnasta ITviikolle kertoivat vastaavat johtajat Fortumista, Orion Pharmasta, Osuuspankista, Rautaruukista, TietoEnatorista UPM:stä, YIT:stä ja it-palveluyhtiö Fujitsu Servisesistä.
Tietoturvauhat ja matkapuhelinvirukset huolestuttivat monia yrityksiä.
Kommunikaattorit vain harvoille ja valituille
Yrityksissä työsuhdepuhelimet jaetaan yleensä kolmeen luokkaan. Suurin osa puhelimista on puhumiseen ja tekstiviestien lähettämiseen tarkoitettuja perusmalleja.
Datakäyttöön tarkoitetuissa puhelimissa on joko sisäänrakennettu sähköposti tai niiden avulla saadaan verkkoyhteys kannettavalla tietokoneella. Kolmas ja pienin luokka ovat kommunikaattorit.
– Kommunikaattorina on ollut Nokian 9500, mutta 9300 tulee myöhemmin rinnalle, kertoo yhteyspäällikkö Hannu Hakkarainen YIT:ltä.
– Kommunikaattori tulee olemaan YIT:llä melkoisen joukon työväline lähivuosina.
Rakennus- ja kiinteistöhuoltoyhtiö YIT:llä sähköposti ja kalenterisynkronointi saadaan kommunikaattoreihin lähiaikoina. Seuraavassa vaiheessa kehitetään välineitä työnohjaukseen. Työtehtäviä voidaan välittää huoltohenkilöstön kännyköihin, ja samalla tavalla onnistuu myös ilmoitus tehtävän suorituksesta.
– Työnkuva varmasti muuttuu, vähemmän juostaan hakemassa lappua jostain kiinteistöpisteestä, vaan sekin aika käytetään asiakaspalveluun.
Kotimaisuus painaa valinnoissa
Vaikka Ruotsissa Fortum käyttää Sony Ericssonin matkapuhelimia, Suomessa työsuhdekännykäksi tarjotaan vain Nokiaa. Nokialaisia käyttävät Fortumin ja YIT:n lisäksi myös esimerkiksi Orion, Rautaruukki, UPM.
Myös Osuuspankki päätyi Nokiaan, vaikka ehdolla olivat myös Sony Ericsson, Samsung ja Siemens.
– Joissakin ominaisuuksissa ne menivät Nokian edelle. Varsinkin Siemensin pidempi takuuaika oli yksi houkutin, kertoo hallintojohtaja Antti Saarelainen Osuupankkikeskuksesta.
– Toisaalta kokonaishuolto ja logistiikka on helpompi hoitaa, kun kaikki ovat nokialaisia. Ja tasapelitilanteessa suositaan suomalaista.
Turhat vimpaimet ärsyttävät
Teollisuuslaitoksissa tarvitaan kännykkää, joka kestää kosteutta ja kolhuja. Fortumilla tehdaskäytössä on Nokian 5140-matkapuhelimet.
– Meidän on pakko käyttää teollisuuslaitoksissa suhteellisen kallista mallia, jossa on kameraa ja kalorilaskinta. Ne ovat meille aivan turhaa hinnanlisää, sanoo johtaja Kimmo Suomi Fortumilta.
– Kaiken kaikkiaan ongelmaksi on havaittu, että matkapuhelimien suunnittelu on yksityiskäyttövetoista. Yrityskäytössä ei tarvittaisi montaa mallia, niillä pitäisi olla pidempi elinkaari, ja niihin on turha laittaa kaikkia ominaisuuksia.
- Kun Nokia suunnittelee yrityskännykän, niin se on sellainen mersu, jossa on kaikki hilavitkuttimet hintaa nostamassa.
9300 päihittää 9500:n?
Suosituin peruskännykkä yrityksissä oli Nokia 1100. Uudemman 9300-kommunikaattorin etuina pidettiin 9500-mallia pienempää kokoa ja kameran puuttumista.
9500-mallin wlan-yhteyttä ei yrityksissä käytetty, vaikka nopeiden yhteyksien uskottiin yleistyvän.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota
27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











