Telelääketiede purkamaan päivystysruuhkia
21.3.2005 08:02 Telelääketieteen käytöstä hoitotyössä väitellyt Olavi Timonen esittää, että päivystystoiminnassakin ryhdyttäisiin hyödyntämään videoneuvotteluyhteyksiä. Se muuttaisi nykyistä päivystysten keksittämismallia selvästi asiakasystävällisempään suuntaan.
Timonen kertoo, että Englannissa on ollut monilla paikkakunnilla jo useita vuosia erikoiskoulutettujen hoitajien pitämiä päivystysvastaanottoja, joita on tuettu videoneuvotteluyhteydellä lääkäripäivystyspisteistä. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia.
Timonen pitää toimintamallia meilläkin kokeilemisen arvoisena. Hänen mukaansa Suomessa on kuitenkin menty viime aikoina toiseen suuntaan: päivystystoiminta on monissa paikoissa keskitetty yhä suurempiin yksiköihin. Tämä on merkinnyt monille virka-ajan ulkopuolella sairastuneille matkustamista ja pitkiä odotusaikoja.
Timosen mielestä päivystystä voitaisiin järjestää lisäkoulutusta saaneiden hoitajien voimin iltaisin ja viikonloppuisin varsin pienissäkin kunnissa - ainakin siinä tapauksessa, että kunnassa on vuodeosasto, johon päivystys voitaisiin niveltää. Monet päivystystapaukset voitaisiin hoitaa ilman matkustamista päivystyspisteeseen takaamalla hoitajille mahdollisuus lääkärikonsultaatioon tai järjestämällä etävastaanotto videoneuvottelun avulla.
"Tekniikkaa on, onko tahtoa?"
Uudet etätyömenetelmät näyttäisivät Olavi Timosen mielestä tarjoavan mahdollisuuden siirtää erityisosaamista perusterveydenhuoltoon ja siten vahvistaa sen asemaa. Teknisesti etäpäivystyksen pitäminen olisi jo mahdollista, nyt vain kaivattaisiin tahtoa sen toteuttamiseen.
Legitimiteettiongelmat on kuitenkin ratkaistava ennen kuin toiminnan tasolle päästään, korostaa Timonen. Jotta kokonaisuus saataisiin mielekkääksi hoitajan työn rajoja jouduttaisiin jossain määrin muuttamaan - heille olisi annettava valtuuksia nykyistä enemmän.
Etäpäivystysidea on kirjattu Setuverto-hankkeeseen (Seudullisesti verkostoitunut terveydenhuolto -hanke), jolle haetaan rahoitusta STM:n kansallisesta terveydenhuoltoprojektista. Idean kantavuutta olisi tarkoitus kokeilla Oulunkaaren seutukunnassa. Olavi Timonen toimii projektipäällikkönä myös Verkosto terveyskeskus -projektissa, joka on FinnWell-ohjelman rahoittama hanke.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota
27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











