Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vikkula odottaa telefuusioita

Saunalahti sättii Finnetiä

Matti Vikkula pitää DNA:n 25 prosentin hintojen alennusta epäterveenä.

7.4.2005 08:59 Teleoperaattorit käyvät hintasotaa entistä kovemmilla panoksilla. Uudet tarjoukset mainostavat liittymiä kiinteään kuukausihintaan, puhelut maksavat nolla euroa.

Kuluttaja hurraa, mutta Saunalahden toimitusjohtaja Matti Vikkula puistelee päätään. Hän sanoo, ettei nykymeno voi jatkua pitkään. Hintakilpa käy kannattavuuden kustannuksella.

Vikkula uskoo, että Suomen teollisuusrakenteessa tapahtuu lähiaikoina muutoksia ja yhteenliittymisiä.

- Suomalainen teleala liittoutuu varmaankin eri lailla tulevaisuudessa kuin nyt.

Vikkula valittaa, ettei kukaan kehitä uusia palveluita eikä ala mene eteenpäin, kun kaikki tuijottavat pelkkää hintaa. Kalliit kolmannen sukupolven matkapuhelinverkot junnaavat paikoillaan.

Saunalahti ostokohteena

Saunalahti on markkinahuhuissa yksi vahvimmista ostokohteista. Ylennys keväällä pörssin päälistalle on lisännyt ulkomaisten sijoituksia Saunalahteen.

- Onhan meistä tullut houkutteleva kohde. Vahvuutena ovat gsm-palvelut ja virtuaalioperaattorimalli, joka tekee meistä riippumattoman verkko-operaattorista, Vikkula näkee.

Virtuaalioperointi tarkoittaa sitä, että Saunalahti hankki viime syksynä oman keskuslaitteiston. Se ei ole enää riippuvainen TeliaSoneran verkosta, palveluista eikä liittymäkorteista. Korteista 85 prosenttia on nykyisin Saunalahden omissa nimissä.

Myyntipuuhiin viittaavat myös Saunalahden viimeaikaiset puheet itsestään kasvuyhtiönä. Kasvutarina kiinnostaa aina ostajia.

Saunalahti kertoo hakevansa kasvua lähialueilta. Tarkempaa markkina-aluetta Vikkula ei määrittele.

- Kaikki muut ilmansuunnat ovat avoimia paitsi pohjoinen.

Vikkula sättii Finnetiä hintojen polkemisesta

Markkinalähteet veikkaavat Saunalahden ostajiksi Finnetiä ja Elisaa.

Saunalahti ja sen puoli miljoonaa asiakasta on herkkupala kotimaiselle verkko-operaattorille. Saunalahti toisi lisää liikennettä verkkoihin. Verkkovuokrat olisivat pois Soneralta.

Saunalahden asiakasmassan ansiosta Finnet saisi gsm-operointinsa kannattavalle tasolle.

Finnet ei tosin Vikkulan puheissa kuulossa Saunalahden parhaalta kaverilta. Vikkula pitää Finnetiä syypäänä nykyiseen epäterveeseen kilpailun.

- Finnetin DNA-operaattori pudotti joulun alla yhdessä yössä 25 prosenttia hinnoista. Eikä mennyt kuin kaksi kolme viikkoa kun muut seurasivat perässä.

Saunalahtea on kylläkin aikoinaan syytetty hintahäiriköinnistä, mutta tätä ei Vikkulan mielestä voi verrata Finnetin temppuun.

- Me pystyimme alentamaan puhelun hintaa, koska toimintakulumme olivat muita pienempiä. Emme laskeneet hintoja kannattavuuden kustannuksella.

Finnetin tempauksessa kilpailijoita kismittää se, että se maksattaa puhetarjouksen muilla operaattoreilla. Samalla kun DNA laski puhelun hintaa, se nosti muilta operaattoreilta perimänsä terminointimaksun 12 senttiin minuutilta.

Saunalahti rahastaa terminoinnista

Hintakilpa on pannut ketteräliikkeiseen Saunalahteen vauhtia. Sonerasta irrallaan se voi omien palveluidensa avulla hakea lisämyyntiä.

Kevään innovaatio on liittymä, jossa Saunalahti hyvittää vastatuista puheluista kaksi senttiä minuutilta. Bisneslogiikka perustuu terminointimaksuun. Hyvityksestä jää voittoa, kun Saunalahti voi veloittaa muiden verkosta tulevista puheluista terminointimaksua 11 senttiä minuutilta.

Saunalahden tuore keksintö on vuokrata matkapuhelimia. Kytkykauppa on Suomessa kiellettyä, mutta laitteiden vuokraamista eivät viranomaiset ole kieltäneet.

Tulossa on Ring back -palvelu, jossa soittaja voi valita soittoäänen soittamaansa puheluun. Yrityksille Saunalahti kehittää mobiilivaihdetta, jossa matkapuhelin välittää yritysnumeroon tulevia puheluita.


Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.