Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kiinasta tuli tärkein maa

Nokia lisäsi rajusti kännyköiden myyntiä Kiinaan

22.4.2005 09:54 Nokia myi tammi-maaliskuussa Kiinaan kännyköitä 69 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Myynti Pohjois-Amerikkaan romahti kolmanneksen. Aasian ja Euroopan menestyksen ansiosta Nokian tulos oli taas positiivinen yllätys.

Nokian raportoima tammi-maaliskuun 19 sentin osakekohtainen tulos ylitti yhtiön aiemmat ennusteet ja markkinoiden odotukset useilla senteillä. Sijoittajat kiittivät yhtiötä osakekurssin liki kuuden prosentin nousulla.

Sijoittajien intoa lisäsi toisen vuosineljänneksen tulosennuste. Nokia odottaa selvästi parempaa tulosta kuin viime vuonna. Liikevaihdonkin on määrä kasvaa noin 1,5 miljardia euroa.

Varsinkin Aasian markkinat kiihdyttivät alkuvuonna Nokia kasvua. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Nokia myi Aasian ja Tyynenmeren alueella puhelimia puolet enemmän kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla.

Raju kasvu nosti Kiinan Nokian tärkeimmäksi yksittäiseksi maaksi. Yhtiö myi siellä alkuvuonna 7,1 miljoonaa matkapuhelinta. Kun Pohjois-Amerikan myynti vastaavasti romahti kolmanneksen, ohitti Kiinan myynti kirkkaasti Pohjois-Amerikan.

Pääosa Kaakkois-Aasian markkinoilla myytävistä puhelimista on halpoja puhelimia, joiden osuus Nokian liikevaihdosta on yli 60 prosenttia. Kalliimpien puhelimien markkinat ovat pääasiassa Euroopassa, joka on edelleen Nokian tärkein markkina-alue. Nokia menestyi erinomaisesti Euroopassa.

Pohjois-Amerikassa Nokialla oli ongelmia ennestään, mutta alkuvuonna myös Latinalaisen Amerikan avautuvilla markkinoilla menestys oli vaisu. Myynti siellä tippui viime vuoden alusta 12 prosenttia.

- Emme näe vielä merkittävää elpymistä USA:ssa, tämä vie aikaa, pääjohtaja Jorma Ollila sanoi puhelinkonferenssissa.

Mobile Phonesin katteet pienentyneet

Nokian suurin toimiala Mobile Phones teki 16 prosenttia vähemmän liikevoittoa kuin viime vuoden tammi-maaliskuussa, mutta kaikki muut toimialat kasvattivat liikevoittoaan. Peruspuhelimien katteet siis hiipuvat, mutta kalliimpien puhelimien myynnin kasvu paikkaa tulosaukkoa. 3G-puhelimia ei tosin alkuvuoden aikana myyty odotusten mukaisesti.

- Kolme kuukautta sitten sanoimme, että koko vuoden 3G-myynti voisi yltää 70 miljoonaan kappaleeseen. Nyt alkuvuotta katsottaessa huomaamme, että kehitys on ollut jonkin verran hitaampaa, Ollila sanoi.

Alkuvuonna Nokian toimialoista nopeimmin kasvoivat viime vuoden alussa perustetut yritysratkaisuja- ja puhelimia valmistava Enterprise Solutions ja älypuhelimiin keskittynyt Multimedia.

Enterprise Solutionsin liikevaihto kasvoi vuodessa 67 prosenttia hyvin myyneiden 9500- ja 9300-puhelimien ansiosta. Liiketappio kutistui 35 miljoonasta eurosta 9 miljoonaan euroon.

Anssi Vanjoen johtama Multimedia on viime syksystä lähtien parantanut tulostaan tasaisesti. Multimedia lähestyy kannattavuudeltaan jo Mobile Phonesia ja Networksia.

Networks-toimialan osuus Nokian liikevaihdosta tippui kaksi prosenttiyksikköä viime vuoden tammi-maaliskuusta. Verkkolaitteita myytiin paremmilla katteilla kehittyneille markkinoille. Sen seurauksena Networksin liikevoitto kasvoi yli 40 prosenttia viime vuoden alusta.

Tutkimus- ja kehityskulut kasvoivat

Nokia käytti alkuvuonna myyntiin ja markkinointiin 557 miljoonaa euroa, mikä on lähes 40 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Ainoastaan Networksin myynti- ja markkinointikuluja leikattiin alkuvuonna.

Yhtiön tutkimus- ja kehityskulut kasvoivat yhä. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Nokian t&k-kulut olivat 919 miljoonaa euroa, mikä oli 12,4 prosenttia liikevaihdosta. Nokia on kaukana marraskuussa ilmoittamastaan tavoitteestaan vähentää tutkimus- ja kehityskulut 9-10 prosenttiin liikevaihdosta. Kulujen osuus liikevaihdosta kuitenkin laski, koska yhtiön liikevaihto kasvoi. Jos liikevaihto kasvaa loppuvuonna yhtä reippaasti, putoaa t&k-kulujen osuus liikevaihdosta ilman irtisanomisiakin.


Jutun kirjoitti: Petri Sajari, Ismo Virta

Petri Sajari, Ismo Virta

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.