Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Fujitsu tukee Symbianin menestystä

Nokialla puolet älypuhelinten markkinoista

27.4.2005 08:55 Älypuhelinten markkinat kasvoivat alkuvuonna 82 prosenttia vuoden takaisesta, tutkimusyhtiö Canalys arvioi. Nokian osuudeksi Canalys laskee 5,4 miljoonaa yksikköä eli puolet markkinoista. Symbian -käyttöjärjestelmän hyödyntäjista Fujitsu sijoittuu kakkoseksi.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Nokia lisäsi vauhtiaan älypuhelinten toimituksissa. Canalysin mukaan Nokia toimitti tammi-maaliskuussa 5,4 miljoonaa laitetta, kun koko markkinan suuruus oli kymmenisen miljoonaa päätelaitetta.

Canalysin mukaan Nokian menestystä on tukenut varsinkin yritysväelle suunnattu 9300-malli.

Älypuhelimissa seuraaviksi sijoittuneet PalmOne, RIM, Fujitsu ja Hewlett-Packard jäivät kauas Nokiasta alle kymmenen prosentin markkinaosuuksin.

Kämmenkoneissa kanadalainen RIM (Research in Motion) tavoittelee PalmOnen valta-asemaa, Canalys arvioi. PalmOne kuitenkin hallitsee varsinkin Yhdysvaltain markkinoita.

Symbian nousee Nokia-vetoisesti

Japanilainen Fujitsu nousi toiseksi suurimmaksi Symbianin käyttäjäksi. Fujitsu myy kännyköitään muun muassa Japanin suurimmalle operaattorille NTT Docomolle.

Symbianilla on noin kaksi kolmasosaa markkinoista. Microsoft pitää hallussaan vajaan viidenneksen osuutta. PalmSourcella on 10,5 prosenttia ja RIM:llä 7,0 prosenttia.

Canalysin arvioiden mukaan Symbianin nousua on helpottanut varsinkin Nokian hyvä menestys.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.