Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Muotoilu tulee rinnalla

Teknologia on yhä Nokian kännyköiden veturi

27.4.2005 12:37 Nokia keskittyy matkapuhelimissaan toiminnallisuuden kehittämiseen muotoilun rinnalla. Nokian strategiajohtajan ja johtokunnan jäsenen Tero Ojanperän mielestä puhelimien muotoilua ohjaavat uudet ominaisuudet.

- Nykyään toiminnallisuus jo ohjaa matkapuhelin muotoa. Kamera- ja videopuhelimen muotoilu perustuu siihen, mitä puhelimella on tarkoitus tehdä, Ojanperä sanoo Taloussanomissa.

Ojanperän mielestä 1990-luvulla valmistajien välillä vallinnut kilpailu mahdollisimman pienen puhelimen kehittämisestä on päättynyt. Kännyköiden hintoja on mahdollista nostaa kehittämällä puhelimeen uusia ominaisuuksia ja toimintoja.

- Hintakehitys riippuu siitä, pystymmekö tuomaan kuluttajille lisäarvoa. Tietyissä maissa ja kuluttajaryhmissä 1 000 euron hinta ei ole mikään ongelma.

Hintapaineet kohdistuvat halpapuhelimiin

Nokialla on tällä hetkellä paineita vähentää alle 150 euron puhelimiensa valmistuskustannuksia.

Ojanperän mukaan Nokia tarjoaa eri markkina-alueiden kuluttajille heidän hintaluokkansa puhelimeen sopivaa lisäarvoa uusilla ominaisuuksilla. Hän odottaa yhtiön volyymikasvun tulevan seuraavien viiden vuoden aikana edelleen avautuvilta markkinoilta.

Näille markkina-alueilla myydään etupäässä halvempia puhelimia, jotka kuuluvat Nokia Mobile Phonesiin. Toimialan liikevoitto tippui alkuvuonna 16 prosenttia vuoden takaisesta.

Mobile Phonesin osuus Nokia liikevaihdosta on yli 60 prosenttia.

- Jotta maailmassa olisi vuonna 2010 kolme miljardia matkapuhelinta, pitää kustannusten olla aivan uudella tasolla. Alle 150 euron puhelimet ovat meille erittäin suuri segmentti, jossa kehitämme kustannustehokkaita ratkaisuja. Niitä voi löytyä nanoteknologiasta.

Ojanperä osallistui tiistaina Helsingissä alkaneille Nanotechnology in Northern Europe -messuille, jossa Nokialla on oma messuosastonsa ainoana matkapuhelinvalmistajana.

Hän ennakoi nanoteknologian perustuvien ratkaisujen tuovan Nokian puhelimiin uusia ominaisuuksia 2-3 vuoden sisällä. Ensi vaiheessa nanoteknologiaa hyödynnetään matkapuhelinten materiaaleissa.

- Se mahdollistaa materiaalien manipuloimisen, jolloin voidaan valmistaa vaikkapa valaistuksen mukaan muuttuvia kuoria.

Muistin merkitys kasvaa

Puhelimen käytön kannalta lähiajan kiinnostavimmat nanoteknologiaan perustuvat uudistukset koskevat puhelimen muistia.

Tulevaisuudessa nanoteknologiaan perustuvat muistit syrjäyttävät nykyisin käytössä olevat flash-muistit. Sen ansiosta puhelimeen voi ladata huomattavasta nykyistä enemmän valokuvia, videokuvaa ja musiikkia.

Tällä hetkellä tehokkain Nokian puhelimeen ostettavan muistikortin tallennuskapasiteetti on yksi gigabitti.

- Muisti tulee olemaan tärkeä osa matkapuhelinta. Muisti kuitenkin maksaa paljon. Joudumme aina miettimään tasapainoa kustannusten ja kapasiteetin välillä. Joidenkin vuosien kuluttua nanoteknologia mahdollistaa useiden gigabittien muistien tekemisen matkapuhelimiin nykyistä halvemmalla.

Nokia on jo testannut ensimmäisiä nanoteknologiaan perustuvia tuotteittaan, joita ei kuitenkaan ole tarkoitus kaupallistaa.

- Meillä on jo prototyyppinä polttokennoon perustuva bluetooth-korvanappi, jossa on sähköä kehittävää nestettä sisällä.

Ojanperä kuitenkin muistuttaa, että nanoteknologia ei koskaan näy kuluttajalle eikä heidän tarvitse tietää siitä mitään. Nanoteknologia on alusta, jonka päälle konkreettiset ratkaisut tulevaisuudessa rakennetaan.


Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.