Lvm: hätätekstiviestin lähettäminen ei onnistu hetkessä
6.5.2005 14:26 Viranomaisille halutaan mahdollisuus varoittaa tekstiviesteillä kansalaisia hätätilanteissa, ja liikenne- ja viestintäministeriö lähetti sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosesityksen lausunnoille keskiviikkona.
Ministeriön mukaan tekstiviestin lähettäminen veisi kuitenkin aikansa.
Lakimuutoksen on ajateltu tulevan voimaan jo ensi keväänä. Ministeriön mukaan viestien lähettäminen nopeutuu kuitenkin vasta, kun operaattorit saavat käyttöön viestejä lähettävien viranomaisten kustantamat uudet ohjelmistot ja järjestelmät.
Toisin kuin julkisuudessa on esiintynyt, hätätiedotteen lähettäminen ei ole teknisten järjestelmien rajoitusten takia mahdollista minuuteissa tai edes puolessa tunnissa, ministeriö oikaisee.
Operaattoreiden kulut korvataan
Hätätiedotteen välittämisestä päättäisi pelastus-, poliisi- tai rajavartioviranomainen, Säteilyturvakeskus tai Ilmatieteen laitos. Ne myös korvaisivat operaattoreiden kulut.
Tarkoituksena on, että esimerkiksi vaarallisen myrkkylaskeuman uhatessa hätätiedote voitaisiin välittää vaaranalaiseksi joutuville television ja radion lisäksi myös tietylle alueelle kohdennetuilla tekstiviesteillä.
Esitysluonnoksen mukaan operaattoreiden on välitettävä hätätiedote viivytyksettä. Viestintävirasto määrää tarkasta ajasta ottaen huomioon, mikä on teknisesti ja toiminnallisesti mahdollista.
Kohdennettuja hätätiedotteita välitettiin tapaninpäivänä tapahtuneen hyökyaaltokatastrofin jälkeen. Kaikkiin Thaimaan, Intian ja Sri Lankan alueella olleisiin suomalaisiin liittymiin lähetettiin 29. joulukuuta kolme eri tekstiviestiä.
- Hyökyaaltokatastrofi osoitti hätäviestien välittämisen ilmeisen tarpeelliseksi suomalaisten hengen ja terveyden suojelemiseksi, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen. Katastrofin yhteydessä todettiin, että tekstiviestien lähettämisen lakiperustaa on selkeytettävä.
- Tärkeää on, että kaikki sähköisen viestinnän välineet otetaan käyttöön suomalaisista huolehtimiseksi myös pahoina päivinä, Luhtanen korostaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta
27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











