Luhtanen: Kykykauppaan ratkaisu lähiviikkoina
12.5.2005 13:12 Viestintä- ja liikenneministeriö tekee matkapuhelimien kytkykauppaa koskevan päätöksen lähiviikkoina, ja 450-taajuuskisan voittaja on todennäköisesti tiedossa ennen juhannusta, lupaa ministeri Leena Luhtanen.
Ministeriö on Luhtasen mukaan saanut vajaat 20 lausuntoa kytkykaupasta, ja mielipiteet jakaantuvat kutakuinkin tasan puolesta ja vastaan.
Liikenne- ja viestintäministeriössä ryhdyttiin huhtikuun alussa miettimään ratkaisumalleja ja tekemään selvityksiä siitä, miten kolmannen sukupolven matkaviestintää voitaisiin edistää. Silloin todettiin, että monissa maissa ollaan Suomea pidemmällä niiden käytössä ja ministeriö haluaa vauhdittaa kehitystä eri tavoin.
Kytkykauppa sallittaisiin viestintämarkkinalain muutoksella. Lakiehdotus, joka sisältää myös monia muita ehdotuksia, on lähtenyt lausuntokierrokselle. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kesäkuussa.
Aktivointia tietoyhteiskuntaan
- Meidän tarkoituksemme on aktivoida tällä aloitteella tietoyhteiskuntapalvelujen käyttöä ja tätä kautta rohkaista sisällöntuottajia ja tarjoamaan uusia edistyksellisiä palveluita. Liikkeelle on lähdetty siinä mielessä, että katsotaan millaista tuulta tämä asia saa. Minua hiukan hämmästytti sitten, että tuli aika paljon kritiikkiä.
Ministeri sanoo hakevansa käyttäjän näkökulmaa kytkykauppatilanteeseen.
- Käyttäjän ei itse tarvitsisi huolehtia uusien ominaisuuksien ja palvelujen kytkemisestä, vaan ne olisivat jo valmiina puhelimessa. Heti siinä tilanteessa kun saa uuden vempaimen käteen, se toimii. Tällä tavalla näen tämän asian hyödyllisenä.
Ministerin mukaan ei ole suljettu pois sellaista mahdollisuutta, jonka mukaan kytkykauppa voitaisiin ulottaa 3g:n lisäksi nykyiseen 2g-maailmaan.
- Uskon, että löydämme hyvän ja sopivan ratkaisun. Nyt kuuntelemme toimijoita, ja joudumme ottamaan kantaa ajatukseen tuoda kytkykauppa 3g:n lisäksi 2g:hen. Tätähän on keskustelussa esitetty ja sitä pitää tutkailla. Nyt on se vaihe, että katsellaan millainen palaute tuli tuolta kentältä.
Puheluita 450 MHz:n alueelle
Luhtasen mukaan nmt450-verkolta vapautuneen radiotaajuuden käyttöönotto tuo mukanaan mahdollisuuden ulottaa kytkykauppa myös mobiilin laajakaistan alueelle.
450 megahertsin kaistan uusiokäyttö kiinnosti seitsemää yritystä. Ne esittivät käyttävänsä kolmea eri teknologiaa: cdma450, flash-ofdm ja jopa td-scdma.
- Tällä alueella ovat kaikki asettamamme lähtökohdat. Hakemukset on huolella käytävä läpi ja päätökset tehtävä kuuden viikon sisällä. Olen tyytyväinen siitä, että saimme nämä vapautuneet taajuudet tietoyhteiskunnan käyttöön. Koin, että yksi ongelma on tällä tavalla ratkaistu, sillä tällä ratkaisulla pyritään saamaan palveluita katvealueille.
Ministerin mukaan 450 megahertsin taajuusalueella tulee käyttöön yksi verkko, mutta monipuolisilla sisältöpalveluilla ja nopealla tiedonsiirrolla se voi olla kilpailija 3g:lle.
- 450-taajuutta on tarkoitus käyttää dataverkkoon. Se on se pääasiallinen syy. En kuitenkaan näe mahdolliseksi sitä, että siellä käyttöön otettavaa puhelinpalvelua voitaisiin kieltää. Kiellot ja valvonta eivät ole tarkoituksenmukaisia. En näe niille järkeä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin
26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












