Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kanavan merkitys kasvaa

Nokia noukkii osaamista pc-maailmasta

Nokian Enterprise yksikkö tykää pc-osaajista. Mary McDowell tuli taloon HP:ltä.

19.5.2005 12:05 Nokia Enterprise Solutionsin johtoon palkataan osaamista sellaisista yhtiöistä kuin HP ja IBM. Nokia ennustaa muun muassa mobiilipostin yleistyvän samalla tavalla kuin pc-postin 90-luvulla.

Juuri 140-vuotta täyttänyt Nokia on jälleen kurssimuutoksen edessä, kun se puskee lupaaville yritysmobiilimarkkinoille. Niitä varten perustettiin oma yksikkö kaksi vuotta sitten, Nokia Enterprise Solutions.

Johtoon on haettu ihmisiä ennen kaikkea pc-maailmasta. Yksikön vetäjä Mary McDowell tuli taloon HP:ltä. Viime viikolla järjestetyssä Nokia Summit Enterprise -tapahtumassa esiintyneillä nokialaisilla Susan Mackella ja Scott Cooperilla löytyy puolestaan IBM-tausta.

Mobiiliposti jyrää

Enterprise-yksikön ihmiset hakevatkin vertailupohjaa bisnekseensä ja sen kuumimpaan sovellukseen, mobiilisähköpostiin pc-puolelta.

– Tilanne on vastaava kuin pc-sähköpostilla 90-luvun alussa. Se ei ollut tärkeä bisnessovellus, mutta sitten käyttäjien määrä räjähti kahdesta miljoonasta kahteensataan miljoonaan. Kyseessä ei ollut bisnesilmiö vaan sosiaalinen ilmiö, Enterprise-yksikön mobiiliratkaisuista vastaava Scott Cooper muistelee.

Hiljattain IBM:ltä Nokialle siirtyneen Cooperin tausta on kanavahallinnassa. Kyseessä ei liene sattuma, sillä yhtiö aikoo panostaa merkittävästi kanavaan.

Enterprise Solutionsin EMEA-alueen myyntiä ja markkinointia vetävä Susan Macke muistuttaa kuitenkin, että yksi tekijä erottaa perinteisen it-bisneksen mobiilijärjestelmäbisneksestä.

– Mobiilipuolella on joka välissä operaattori. Me kuitenkin haluamme työskennellä suoraan asiakkaiden kanssa ilman välikäsiä.

Macke kertoo Nokian tapaavan tärkeimpiä yritysasiakkaitaan säännöllisesti.

– Keskisuuret yritykset tunnemme tietoturvaratkaisujen kautta, mutta kanavan hallinta pienyrityksiin on vielä auki. Meillä on muutamia globaaleja jälleenmyyjiä kuten Brightpoint ja sitten teemme yhteistyötä integraattorien kuten IBM:n ja Fujitsun kanssa. Kanavassa on kuitenkin paljon kehitettävää.

Macke ei sulje pois mahdollisuutta, että Nokia alkaisi myydä esimerkiksi konsultointia samaan tapaan kuin IBM ja HP tekevät.

– Asiantuntijapalveluiden myyminen voi muuttua tärkeämmäksi liiketoiminnaksi kuin nyt. Mutta nyt tavoitteemme on tuotteidemme ujuttamisessa yrityksiin. Ja me haluamme toimittaa myös sovelluksia, jotta meille ei käy, niin kuin IBM:lle kävi käyttöjärjestelmäkisan häviämisessä, Macke painottaa.

Muut eivät pelota

Nokia on ollut etunojassa siirtymässä yritysjärjestelmämaailmaan.
– Kaikki puhelinvalmistajat puhuvat yritysasiakkaista, mutta kukaan muu kuin Nokia ei ole toistaiseksi pystyttänyt heitä varten omaa organisaatiota.

Nokia panostaa kanavaan

Jos Nokialle käy kuten IBM:lle, sekin päivä voi koittaa, että yhtiön ydinbisnes on jossakin muualla kuin puhelinvalmistuksessa. Esimerkiksi yritysten mobiilijärjestelmäpalveluissa. Toistaiseksi yhtiö haluaa kuitenkin pitää näppinsä irti suorasta asiakaskosketuksesta.

– Me emme myy mitään suoraan yritysasiakkaalle. Stora Ensonkin täytyy käyttää esimerkiksi Teleringiä puhelinten hankinnassa, myyntipäällikkö Petri Häyrinen Nokia Enterprise Solutionsista kertoo. Hän vastaa Suomen ja Baltian myynnistä.

Tällä hetkellä yritysasiakas voi hankkia Nokian laitteita perinteisiltä matkapuhelinkauppiailta kuten Teleringiltä, Datainfolta tai Mäkitorpasta. Kodintekniikkaliikkeisiin puhelimia toimittaa toimittaa Anglo-Nordic.

It-integraattoreista vain Fujitsulla on jälleenmyyntisopimus Nokian kanssa, mistä kiitokset kuuluvat yhtiön hankkimalle operaattoritoimiluvalle.

Fujitsu aloitti myös Nokian Local Business Connectivity -ratkaisun tarjoamisen viime viikolla. Se yhdistää älypuhelimet yrityksen olemassa oleviin it-järjestelmiin joko wlan- tai bluetooth-yhteyden kautta yrityksen toimitiloissa.

Häyrinen perustelee Nokian ja yritysasiakkaan hajurakoa yhtiön haluttomuudella rakentaa suoran asiakassuhteen edellyttämää tukiorganisaatiota.

– Mutta emme me ole ihan tyytyväisiä kanavaammekaan. Erityisesti pk-yritykset ovat hyvin riippuvaisia niiden tuesta. Koulutamme heitä aktiivisesti ja osaaminen siellä kasvaa koko ajan.

Häyrinen ennustaa, että kanavassa tapahtuu eriytymistä lähiaikoina.

– Osa jää perinteisiksi matkapuhelinmyyjiksi, mutta osa saattaa keskittyä suurasiakkaisiin.


Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.

.