UK 3g:n osakkeita myynnissä ensi vuonna
20.5.2005 08:32 Kiinalaismiljardööri ja Hutchison Whampoan suuromistaja Li Ka-shing kaavailee Ison-Britannian 3g-yhtiönsä osakkeiden listautumisantia ensi vuoden keskivaiheille. Litä pidetään yhtenä Aasian vaikutusvaltaisimmista miehistä.
Hongkongissa pitämässään tilaisuudessa Li Ka-shing sanoi suunnittelevansa myös Italian 3g-yhtiön osakkeiden myyntiä samoihin aikoihin kuin Britanniassakin tai jopa tämän vuoden lopussa.
Hutchisonin 3g-yksikkö teki 3,2 miljardin dollarin tappion. Yhtiö toimii Hongkongin ohella myös Australiassa.
Li on yrittänyt parantaa yhtiöden tulosta tarjoamalla asiakkaille muun muassa online-pelejä ja videopalveluja, Bloomberg kirjoittaa.
Omaisuuden perusta satamista
Tänään hän kertoi osakkeenomistajille uskovansa, että Hutchisonin pitäisi saavuttaa nollatulos vuoden loppuun mennessä.
- Hutchisonin 3g-yhtiöillä oli maaliskuun lopussa kahdeksan miljoonaa tilaajaa. Määrä kasvoi vuodessa miljoonalla asiakkaalla. Italia ja Britannia ovat johtavia 3g-maita. Kummasssakin 3g-tilaajia on kolmisen miljoonaa, Li totesi..
Li:n on aiemmin sanottu kyllästyneen 3g:n viivästymiseen ja syntyneihin tappioihin. Omaisuutensa perustan hän on luonut Hongkongin sataman operaattorina.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












