Mr. Goodliving: 3d on tarkoituksenmukaisuuskysymys
2.6.2005 12:03 Juuri RealNetworksin omistukseen siirtyneen Mr. Goodlivingin toimitusjohtaja Juha Ruskola ja teknologiajohtaja Sami Lahtinen eivät ole 3d-uskovaisia. Heille 3d on vain erilainen tapa tuottaa grafiikkaa.
– Joihinkin sovelluksiin monikulmioiden avulla piirretty grafiikka sopii paremmin kuin kaksiulotteinen pikseligrafiikka, mutta ei kaikkiin, Lahtinen sanoo.
– Esimerkiksi pikseli pikseliltä hiottu 2d-grafiikka pystyy esittämään kasvojen ilmeet tarkemmin ja hienovaraisemmin kuin 3d-polygonit.
3d-grafiikalla on mahdollista tehdä hyvin näyttävää jälkeä kasvattamatta pelin kokoa. Se myös mahdollistaa näyttäviä kamera-ajoja, sillä ne luodaan matemaattisesti vain numeroarvoja muuttamalla. 2d-toteutuksina sellaiset vaatisivat valtavasti tilaa.
Lahtinen antaa esimerkiksi pelilaudan, jonka nappuloita voidaan 3d-grafiikassa zoomata ja kiertää kameralla laskennallisesti ja kevyesti.
Teoriassa 3d-pelien grafiikkabudjetti voisi olla kevyempi kuin 2d-bittikarttapelien, mutta Laitisen mielestä käytännön tilannetta ei vielä tiedetä. Hänestä näyttää siltä, että pelit kasvavat niin suuriksi kuin mitä laitteet pystyvät pyörittämään. Tämän päivän kännyköiden viihdepelit ovat kooltaan noin 100-200 kilotavua, pienimmät sopivat jopa 60 kilotavuun.
Mr. Goodlivingin Emerge-pelialusta tukee sekä 2d- että 3d-grafiikkaa. Lahtinen uskoo, että 3d-osat tulevat pelien eri osiin tarkoituksenmukaisuusjärjestyksessä. Polygon-grafiikkaa käytetään ensin kalliisiin laitteisiin menevissä peleissä ja nimenomaan pelien sellaisissa osissa, joista siitä saadaan eniten irti.
Lahtinen ei myöskään näe kännyköiden rautapohjaisia grafiikkakiihdyttimiä ainoana tienä 3d-maailmaan.
– Grafiikkaa voidaan piirtää myös laitteen omalla suorittimella. Virrankulutus ratkaisee mikä tapa valitaan..
Ruskola määrittelee oman yhtiönsä suhteen 3d-peleihin maltillisen edistykselliseksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä
26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












