Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mukana FOMA:n ideoinnissa

Sanyo pääsi Nokian seuraksi NTT:n kauppoihin

3.6.2005 07:45 Maailman suurin digikameroiden valmistaja Sanyo Electric Co. voi nähdä valoa myös kännyköissä, ainakin kotisaarillaan. Japanin suurin teleoperaattori NTT Docomo nimittäin ostaa Sanyolta matkapuhelimia ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999. Myös Nokia ja Motorola myyvät laitteitaan NTT:lle.

Sanyo toimittaa tokiolaisen NTT Docomon nopeisiin, kolmannen sukupolven palveluihin yhteensopivia matkapuhelimia tämän vuoden aikana.

- Ensimmäisenä vuonna tarjolla on yksi päätelaitemalli, Sanyon edustaja Akihiko Oiwa sanoo Bloombergille.

Osakalainen Sanyo on sopinut toimittavansa ensi vuonna NTT Docomolle kaksi 3g-kännykkämallia. Sanyon tavoitteena on myydä molempia malleja miljoonan kappaleen verran.

Sanyo ennustaa tekevänsä kuluvalla tilikaudella toisen perättäisen tappiollisen tuloksen. Tappiot johtuvat muun muassa yhtiön saneerauskustannuksista ja maanjäristyksen tuhoaman tehtaan korjauskustannuksista.

Toisaalta Sanyo luottaa NTT Docomon tilausten avittavan yhtiötä elpymisessä. NTT tavoittelee kolmannen sukupolven FOMA-palveluilleen 24,2 miljoonaa asiakasta vuoden loppuun mennessä.

Sanyo toimittaa matkapuhelimiaan myös toiselle suurelle japanilaisoperaattorille KDDI:lle. Viime mainitulla on 60 prosentin markkinaosuus Japanin nopeissa kännykkäyhteyksissä.

- FOMA:n kehittämiseksi metsästämme uusia ideoita yhdessä sekä kotimaisten että ulkomaisten laitetoimittajien kanssa. Vahvana toimittajana Sanyo on yksi kumppaneistamme, NTT Docomon edustaja Kiotaki Naiki sanoo.

Nokialle läpimurto Japaniin

Tähän seuraan kuuluu myös Nokia, jonka 3g-puhelimia NTT Docomo alkaa myydä ensi lokakuussa, kuten Digitoday kertoi viime viikolla.

- Docomo ottanee käyttöön Nokian kaksitaajuuspuhelimen, joka pystyy kansainväliseen roamingiin, johtaja Yoshiaki Ugaki sanoi viikko sitten.

Docomon 3g-verkko perustuu kansainväliseen w-cdma -standardiin. Tästä syystä ulkomaisetkin valmistajat voivat päästä Japanin markkinoille.

Amerikkalainen Motorola on jo saanut myytyä omia kännyköitään Docomolle. Motorolan mallien markkinointi alkaa kesällä. Motorolasta tuli ensimmäinen länsiyhtiö Japanin 3g-kännyköiden markkinoilla.

Sanyo oli viime vuonna 11 prosentin osuudellaan Japanin neljänneksi suurin päätelaitteiden toimittaja. Edellä olivat NEC Corp., Matsushita Electric Industrial Co. (Panasonic) ja Sharp Corp., Gartner arvioi.

Pörssissä Sanyolla ei suju yhtä hyvin; yhtiön osake on Nikkei 225 -indeksin neljänneksi heikoin paperi. Torstaina kurssi laski 1,8 prosenttia 274 jeniin.

Muiden japanilaisten vientiyhtiöiden tavoin laskun odotetaan jatkuvan tänään jenin kallistuttua suhteessa dollariin.


Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.