Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Musta kuitu peruspalveluksi

Funet-yhteisö vaatii valokuitua

Funet on osa pohjoismaista tiedeverkkoa.

6.6.2005 15:35 Yliopisto- ja tutkimusmaailman Funet-verkon käyttäjäyhdistys vaatii vuosikokouksen hyväksymässä kannanotossa nykyisen valokuituinfrastruktuurin saamista entistä laajempaan käyttöön.

Funetin käyttäjien mielestä kuntien, kaupunkien ja yksittäisten toimijoiden pitäisi saada käyttöönsä kilpailukykyisin kustannuksin valokuituinfrastruktuuria, jotta ne voisivat ottaa käyttöön uudet toiminta- ja ansaintamallit.

Korkeakouluilla on jatkuvasti tarvetta nopeuttaa omien yksikköjensä välisiä verkkoyhteyksiä paikallisesti ja alueellisesti. Valtakunnallisesti on tarvetta uusien luotettavien runkoyhteyksien hankkimisessa korkeakoulupaikkakuntien välille.

Uusiin tarpeisiin on onnistuttu parhaiten vastaamaan niillä paikkakunnilla ja alueilla, joilla kunnat ovat aktiivisesti edistäneet alueellisen verkkoinfrastruktuurin rakentamista.

Funet-yhdistys katsoo, että kustannustehokkain tapa kasvattaa tietoliikenteen kapasiteettia ja rakentaa luotettavia verkkoja tulevaisuudessa perustuu toimivaan valokuitutarjontaan (ns. musta kuitu, perusinfra ilman lisäpalveluita).

Tarjontaa lisäävää kehitystä tulisi edistää sopivilla toimenpiteillä. Tähän viittaavat myös kansainväliset esimerkit, sillä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin tutkimusyhteisöt ovat rakentamassa seuraavan sukupolven verkkojaan hankkimiensa omien valokuituyhteyksien varaan. Myös yhteispohjoismainen korkeakoulujen verkko Nordunet on selvittänyt omien kuituyhteyksien hankintaa ja useita konkreettisia hankkeita on jo muissa pohjoismaissa käynnistynyt tältä pohjalta.

Funet-yhdistys on Funetin runsaan 80 käyttäjäorganisaation muodostama yhteistoimintaelin. Se piti vuosikokouksensa 2. kesäkuuta Espoossa. Funet-verkon käyttäjiä on noin 300 000.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.