Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suuri vähemmistö houkuttaa

Jenkkioperaattorit kosiskelevat latinoja

30.6.2005 14:28 Amerikkalaiset teleoperaattorit lisäävät rajusti palveluiden markkinointia latinoille tänä vuonna, kertoo tutkimusyhtiö In-Stat. Syy on selkeä: latinot ovat Yhdysvaltojen suurin etninen vähemmistö; heitä on 43 miljoonaa.

Muun muassa Sprint on käynnistänyt uuden telepalveluiden markkinointikampanjan ja Qwest Meksikoon soitettujen kaukopuheluiden palvelun.

In-Statin "Culture Shock: Trends in Ethnic Marketing"-raportin mukaan operaattorit saavat tulevaisuudessa yhä vähemmän tuloja Yhdysvaltojen etnisiltä vähemmistöiltä, mutta vähiten ostoja vähentävät latinot ja Tyynenmeren saarilta muuttaneet.

Puhelinmodeemipalveluissa suurin Yhdysvaltojen etninen ryhmä ovat afroamerikkalaiset. Puhelinmoodemia käyttävien afroamerikkalaisten määrä kuitenkin laskee kuudesta miljoonasta 4,9 miljoonaan vuoden 2009 loppuun mennessä. Valkoisista 40,4 miljoonaa käyttää laajakaistaa vuonna 2009, mutta latinojen ja Tyynenmeren saarelaisten laajakaistakasvu tulee olemaan nopeampaa, ennustaa In-Stat.

- Olemme myös havainneet, että jotkut etniset ryhmät reagoivat paremmin tietyn tyyppiseen mainontaan ja markkinointiin ja heihin vaikuttavat erilaiset asiat. Ymmärtämällä nämä erot tarjoajat voivat paremmin saada potentiaaliset asiakkaat itselleen, kertoo In-Statin analyytikko Amy Cravens raportissa.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.