Teleyhtiöt ja katsastukset kirvoittavat valituksia
30.6.2005 09:41 Kilpailuviranomaiset saavat edelleen eniten toimenpidepyyntöjä liittyen teleyhtiöihin. Vuoden aikana Kilpailuviraston saamista noin 400 toimenpidepyynnöstä yli 70 liittyi teleyhtiöihin.
Myös autokatsastusten hinnat poikivat nivaskan toimenpidepyyntöjä. Autokatsastusten hinnoitteluun liittyviä toimenpidepyyntöjä tuli Kilpailuvirastolle kymmenkunta.
Televalitusten yleisin aihe ovat kilpailuongelmat laajakaistaisten internet-yhteyksien markkinoilla.
- Yleisesti kuluttajilla on nyt mahdollisuus saada kilpailtuja hyödykkeitä. Tukkumarkkinoilla kilpailu ei välttämättä toimi, Jokinen sanoo.
Tilaajayhteysverkko pullonkaulana
Tukkumarkkinoita eli operaattorien välistä verkonvuokrausta valvoo Viestintävirasto.
- Yritysten välisessä hinnoittelussa ja ehdoissa on ongelmia. Tilaajayhteysverkko on yhä pullonkaula. Sen hinnoittelusta valitetaan jatkuvasti, mutta ehkä tilanteeseen myös sopeudutaan ja yritykset ottavat tappiota, Viestintäviraston apulaisjohtaja Johanna Juusela arvelee.
- Olemme asettaneet operaattoreille enimmäishintoja, kymmenkunta tänä vuonna. Useat yhtiöt ovat pyytäneet niitä.
Markkinaoikeus käsittelee nyt Lännen Puhelimen hinnoittelua.
Läänejä työllistävät taksikyselyt
Yleensä paikallisia kilpailuasioita käsittelevät Lääninhallitukset.
- Lukumääräisesti eniten ovat esillä taksien toimintaan liittyvään tapaukset. Muut ovat kirjavasti eri toimialoilta, kuvailee ylitarkastaja Markku Kohvakka Itä-Suomen lääninhallituksesta.
- Usein on kysymys koulukuljetusten tarjouskilpailuista tai liittymismaksuista välityspalveluihin, Etelä-Suomen läänihallituksen ylitarkastaja Juha Salmela sanoo.
Ruotsissa teleyhtiöt ongelmallisimpia
Läänihallitukset saavat myös kyselyjä oppilaitosten myymistä, opiskelijoiden tuottamista palveluista.
Ruotsissa kilpailuviranomaisten toimenpidepyyntöjä hallitsevat teleyhtiöt. Norjassa puolestaan ovat kasvaneet toimenpidepyynnöt päivittäistavarakaupasta.
Dagens Naeringsliv -lehden mukaan norjalaisviranomaiset tutkivat päivittäistavarakaupan ketjujen määräävän markkina-aseman käyttöä sekä mahdollista laitonta, kilpailua rajoittavaa, yhteistyötä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä
26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












