Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi hallituspaikkaa tiedossa

Novatorista on tulossa Elisan suurin omistaja

8.7.2005 09:18 Islantilaisen miljardöörin Thor Björgólfssonin Novator Finlandista tulee Elisan suurin omistaja, jos Elisan tarjous toteutuu. Novator on saamassa myös kaksi edustajaa Elisan hallitukseen.

Noin 50 prosenttia Saunalahdesta omistavat Novator Finland, Burdaras, Keaton Industries ja Ajanta ovat ilmoittaneet sitoutuneensa Elisan osakevaihtotarjoukseen. Elisa tarjoaa yhden oman osakkeensa kutakin Saunalahden 5,6 osaketta kohden.

Puolet Saunalahden osakekannasta vastaa vaihtotarjouksen mukaan noin 12 miljoonaa Elisan osaketta. Tällä hetkellä yhtiön suurin omistaja on Henki-Sampo neljällä miljoonalla osakkeella eli vajaan kolmen prosentin osuudella yhtiöstä.

Novator tulee saamaan vähintään 8,8 miljoonaa Elisan osaketta eli noin viiden prosentin osuuden Elisasta, mikä oikeuttaa suurimman omistajan titteliin. Novator on jatkanut käteisostotarjoustaan Saunalahdesta 15. heinäkuuta asti. Yhtiön osuus saattaa siis vielä nousta. Uusimman pörssitiedotteen mukaan Novator on haalinut jo yli 35 prosentin osuuden Saunalahdesta.

Novator kertoi torstaina tiedotteessaan saavansa kaksi edustajaa Elisan hallitukseen, jos osakevaihto toteutuu. Se edellyttää muun muassa viranomaisten hyväksyntää. Kaupan toteutumisen ehtona on myös, että Elisa saa yli kaksi kolmasosaa Saunalahdesta.


Elisan 10 suurinta omistajaa 31.5.2005
Omistaja Osakkeet Osuus
1 Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo 4 000 000 2,82 %
2 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 2 609 860 1,84 %
3 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma 2 400 000 1,69 %
4 Valtion Eläkerahasto 1 700 000 1,20 %
5 Etera Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö 1 131 184 0,80 %
6 Helsingin kaupunki 1 124 540 0,79 %
7 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva 1 100 000 0,77 %
8 Suomen Valtio / Valtiovarainministeriö 1 085 730 0,76 %
9 Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola 1 065 642 0,75 %
10 OP-Delta Sijoitusrahasto 623 950 0,44 %
Lähde: Elisa Oyj

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.