Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Perustaa sivuston kansainvälisten verkkovierailujen kustannuksista

EU-komissio: kesäloman matkapuhelut voivat tulla kalliiksi

11.7.2005 16:49 Euroopan komissio varoittaa kesän vilkkaimman lomakauden kynnyksellä, että matkapuhelimen käyttö ulkomailla voi tulla kalliiksi. Matkapuhelin käytöstä ulkomailla perittävät kansainväliset verkkovierailumaksut ovat jo jonkin aikaa olleet sekä komission että kansallisten sääntelyviranomaisten silmätikkuina.

Vaikka tilanteen muuttumisesta markkinoilla onkin jo nähtävissä ensimmäisiä merkkejä, komissio katsoo, että kuluttajien maksamat hinnat ovat edelleen korkeampia kuin ne olisivat tosiasiallisen kilpailun vallitessa.

- Matkapuhelinten käyttö ulkomailla lomaillessa voi edelleen johtaa epämiellyttäviin yllätyksiin. Olen vakuuttunut siitä, että matkapuhelinoperaattoreiden on tultava vielä hyvän matkaa kuluttajaa vastaan ja että se on myös niille mahdollista, kertoo komissaari Viviane Reding.

Kalleimmillaan verkkovierailuille tulee hintaa 5,01 euroa minuutilta, kun soittaa puolalaisella liittymällä Maltalta Puolaan. Edullisimmillaan lomapuhelusta selviää suomalaisella matkaviestinliittymällä 58 sentin minuuttitaksalla Kyprokselta Suomeen soitettaessa.

Syksyllä komissio aikoo ryhtyä ylläpitämään asialle omistettua verkkosivustoa, jolle listataan esimerkkejä EU:n kahdenkymmenenviiden jäsenvaltion teleoperaattoreiden kansainvälisten verkkovierailujen vähittäistariffeista. Sivustohankkeen tavoitteena on lisätä kilpailua verkkovierailumarkkinoilla sekä hinnoittelun selkeyttä kuluttajien kannalta.

Komission aloitetta tukevat myös kansalliset telealan sääntelyviranomaiset.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.