Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pahimpana vaihtoehtona ey-tuomioistuin

Suomi voi ratkaista TeliaSonera-pulman myös Viestintäviraston avulla

11.7.2005 10:03 Euroopan komissio täsmensi eilen Suomen valtiolle esittämäänsä vaatimusta, jonka mukaan liikenne- ja viestintäministeriö ei voi samanaikaisesti sekä omistaa TeliaSoneran osakkeita että valvoa riippumattomasti telemarkkinoita.

Viestintäministeriö voi pitää TeliaSoneran osakkeet hallussaan, mikäli ministeriö luopuu telemarkkinoiden säätelyyn liittyvästä teleoperaattoreiden markkinoiden määrittelystä.

Komission telepääosasto voisi hyväksyä ratkaisun, jossa markkinoiden määrittely siirrettäisiin viestintäministeriöltä itsenäisesti toimivalle Viestintävirastolle. Tämä vaatii Suomessa kuitenkin lakimuutosta.

Tuolloin viestintäministeriö ei joutuisi luopumaan TeliaSoneran osakkeista.

Taloussanomat on saanut tiedon laajentumiskomissaari Olli Rehnin kabinetin virkamies Mikko Alkiolta, joka on nousemassa pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) erityisasiantuntijaksi.

Komissio lähetti torstaina Suomen valtiolle virallisen huomautuksen, jonka mukaan Suomi ei täytä EU-lainsäädännön vaatimusta telemarkkinoiden valvonnan riippumattomuudesta.

Viestintäministeriö valvoo telemarkkinoita samalla, kun se käyttää omistajaohjausta TeliaSonerassa, jonka osakkeista valtio omistaa 13,7 prosenttia.

Hallituksen täytyy pikaisesti kertoa komissiolle, mitä se tekee lainsäädäntöpuutteiden korjaamiseksi. Jos Suomi ei päädy komission kannalta tyydyttävään ratkaisuun, komissio vie Suomen ey-tuomioistuimeen.

Jutun kirjoitti: Tuulikki Kuparinen

Tuulikki Kuparinen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.