Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokia ja Symbian kirivät, PalmSource syöksyy

Älypuhelinten myynti tuplautui

27.7.2005 08:35 Älypuhelinten ja muiden datankäsittelyyn soveltuvien langattomien laitteiden myynti maailmassa yli tuplautui toisella vuosineljänneksellä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, selviää tutkimusyhtiö Canalysin tuoreesta tutkimuksesta.

Laitteita myytiin huhti - kesäkuussa myytiin yli 12 miljoonaa, kun vuotta aiemmin meni kaupaksi alle kuusi miljoonaa laitetta.

Nokia, joka oli markkinajohtaja jo vuosi sitten, kasvatti markkinaosuuttaan rajusti 33,2 prosentista 54,9 prosenttiin. Palmin myynti pysyi ennallaan, ja se piti toisen tilansa 8,7 prosentin markkinasiivullaan.

Nokian lisäksi voittajiin kuuluivat kolmanneksi sijoittunut Research In Motion ja neljännen sijan Motorola. RIM:n myynti paisui 84 prosenttia ja Motorolan 637 prosenttia. Motorolan vahvuus selittyy onnistuneella ryntäyksellä Kiinan ja Japanin markkinoille.

Symbian-alusta vahvisti asemiaan entisestään; sen markkinaosuus on nyt 62,8 prosenttia, kun se oli vuotta aiemmin 41 prosenttia. Microsoft on toisena, mutta sen osuus kutistui 22,9:stä 15,9 prosenttiin. Kolmantena oleva PalmSource syöksyi 22,5 prosentista 9,5 prosenttiin.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.