Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Samat vastaväitteet kuin Suomessa

Malesia rekisteröi 14 miljoonaa prepaid-tilaajaa

24.8.2005 14:02 Kun pääministeri Matti Vanhanen esitti matkapuhelimien prepaid-liittymien pakollista rekisteröintiä, ehdotus ammuttiin alas työläänä, tehottomana ja potentiaalisesti vaarallisena rekisteröityneille nuorille.

Malesiassa on esitetty samanlaisia vastaväitteitä prepaid-tilaajien pakkorekisteröintiä vastaan, mutta hallitus on päättänyt toteuttaa sen.

- Päätös on lopullinen, sanoi viestintäministeri Lim Keng Yaik lehdistölle. Hänen mukaansa turvallisuus vaatii rekisteröintiä.

Urakka on valtava maan kolmelle matkapuhelinoperaattorille, joilla on yhteensä 16 miljoonaa asiakasta. Heistä 14 miljoonaa on prepaid-käyttäjiä.

Maailmassa on muutamia maita, joissa pidetään rekisteriä prepaid-liittymien käyttäjistä. Malesian lisäksi niitä ovat Thaimaa, joka aloitti pommipelossa rekisteröinnin heinäkuun alussa ja Singapore, Intia, Australia ja Taiwan. Sveitsissä rekisteröinti on ollut pakollista jo vuodesta 2003.

Malesiassa rekisteröinti käynnistyy syyskuussa Makalan niemimaalla ja Penangissa. Uusien prepaid-korttien ostajilta vaaditaan henkilöllisyyden todistamista. Jo käytössä olevien korttien omistajat on tarkoitus rekisteröidä siinä vaiheessa kun he ostavat korteilleen lisäaikaa.

Pääministerin vaimo huhujen kohteena

Malesian hallituksen mukaan prepaid-rekisteröintiä tarvitaan, koska matkapuhelin voidaan muuntaa pommin sytyttimeksi ja koska matkapuhelimia on käytetty perättömien pommiuhkausten lähettämiseen.

Tekstiviestejä on käytetty myös huhujen levittämiseen. Pääministeri Abdullah Ahmad Badawi reagoi voimakkaasti huhutehtailuun viime viikolla kun hänen rintasyöpähoitoa saavan vaimonsa terveydentilasta levitettiin väitteitä.

Suomen 300 000 prepaid-käyttäjän rekisteröinti näyttää minimaaliselta tehtävältä verrattuna Malesian urakkaan.

Niin Suomessa kuin Malesiassakin yleensä kaikkein vähävaraisimmat käyttävät prepaid-liittymiä. Malesiassa he ovat monesti ulkomaalaisia tai ilman vakinaista asuinpaikkaa olevia ihmisiä. Lisäajan ostamiseen kortille on olemassa monenlaisia järjestelyjä alkaen torikioskeista ja automaateista. Lisäaikaa voi ostaa myös tekstiviestillä itselleen tai toiselle. Rekisteröinti hankaloittaa näiden menetelmien käyttöä.

Suomessa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio epäili Aamulehden mukaan rekisteröintipakon voivan johtaa siihen, että rikolliset ryhtyvät varastamaan nuorille hankittuja kännyköitä prepaid-liittymineen.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.