Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Markkinahuhu keskustelupalstoilta"

Elisa, Saunalahti ja DNA kiistävät fuusiosuunnitelmat

Pekka Vennamo pitää puheita jopa typerinä.

26.8.2005 08:49 Elisan, DNA:n ja Saunalahden edustajat leimaavat Ilta-Sanomien tiedot operaattoreiden fuusiosta markkinahuhuiksi. - Tällaisia suunnitelmia ei esitetty edes aamuyön hämärinä tunteina, hankkeen puuhamieheksi nimetty Pekka Vennamo kommentoi perjantain Taloussanomissa.

Ilta-Sanomat kertoi torstaina, että Suomeen oltaisiin perustamassa kotimaista operaattoria valtion pääoman tuella. Sinivalkoinen teleyhtiö syntyisi Saunalahden, Elisan ja DNA:n yhteenliittymästä, ja rahoitusta olisi tiedossa valtion TeliaSonera-osakkeista.

- Olisi typeryyden huippu valtiolta lähteä teleoperaattorin takaajaksi. Valtiothan yrittävät kaikkialla muutenkin irrottautua teleyhtiöstä. Ja osuuskuntamalli olisi paluuta sata vuotta taaksepäin, Saunalahden hallituksen puheenjohtaja Pekka Vennamo sanoo Taloussanomissa perjantaina.

Markkinahuhu

Finnet-konserniin kuuluvan DNA:n nimettömänä pysytellyt edustaja kertoi Ilta-Sanomissa torstaina, että fuusiosta syntyvän uuden operaattorin olisi tarkoitus ottaa hoitoonsa valtionhallinnon puhelinliikenne.

Finnet-konsernin hallituksen puheenjohtajan Risto Siivola kiistää, että asiasta olisi ainakaan keskuteltu yhtiön hallituksessa. Hän ei kommentoi DNA:n mahdollista kiinnostusta fuusiosta.

- En siltä osin kommentoi, mutta (Ilta-Sanomien) uutinen on markkinahuhu, STT kertoo Siivolan sanoneen.

Samalla linjalla on myös Elisan viestintäjohtaja Velipekka Nummikoski, jonka mielestä uutinen ei eroa mitenkään huhuista internetin keskustelupalstoilla.

– Se on nyt internetin sijasta painettu paperille, mutta huhu se on edelleen, Nummikoski sanoi STT:lle.

HS: Hintikka ja Koponen ideoivat

Helsingin Sanomien mukaan idean takana TeliaSoneran entiset vaikuttajat Harri Koponen ja Tapio Hintikka. Koponen sanoo käyneensä pääministeri Matti Vanhasen kanssa keskusteluja telealan yleisestä kehittämisestä, mutta kieltää olleensa aktiivinen asiassa.

Taloussanomissa Koponen sanoo, ettei liiketoimintaa ja "yksityistä ajattelua" kuitenkaan pidä sekoittaa keskenään.

Tapio Hintikan mielestä Elisan, Saunalahden ja DNA:n naittaminen olisi yksi tapa tukea kansallista osaamista, kertoo HS.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.