Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pilottihankkeen tulokset julki

Mobiili-tv pauhasi bussissa

30.8.2005 16:02 Mobiili-tv herättää kiinnostusta ja monet käyttäjät ovat myös valmiita maksamaan siihen liittyvistä palveluista. Nokia lainaa mobiilitelevision pilottihankkeen tänään julkistettuja tuloksia, joiden mukaan mobiilitelevisiota katsottiin eniten joukkoliikennevälineissä.

Helsingissä maalis-kesäkuussa järjestetty kokeilu oli yksi maailman ensimmäisistä kaupallisen mobiili-tv:n pilottihankkeista. Siinä oli mukana viisisataa käyttäjää, joista puolet piti kymmenen euron kuukausihintaa palveluista kohtuullisena ja yli puolet uskoi, että mobiilitelevisiolähetyksistä tulee suosittu palvelu.

Alle puolet (41 prosenttia) halusi ostaa mobiilitelevisioon liittyviä palveluja jatkossakin. Tulosten mukaan käyttäjät kaipaavat myös lyhytaikaiseen ja ajoittaiseen katseluun sopivaa sisältöä nykyisen, jo tutuksi tulleen ohjelmiston lisäksi. Osallistujat seurasivat mobiilitelevisiostakin eniten valtakunnallisten tuttujen kanavien lähetyksiä, ja seuraavaksi suosituimpia olivat urheilu- ja uutiskanavat.

Jääkiekon maailmanmestaruusottelut, San Marinon ja Monacon F1-osakilpailut sekä Liverpoolin ja AC Milanin välinen ottelu UEFAn Mestareiden liigassa ylsivät kymmenen katsotuimman ohjelman joukkoon.

20 minuuttia päivässä

Osallistujat katsoivat mobiilitelevisiota keskimäärin 20 minuuttia päivässä, vaikkakin aktiivisimmat käyttäjät seurasivat lähetystä 30-40 minuuttia kerrallaan. Lähetyksiä seurattiin myös päivisin, mikä poikkeaa perinteisen television suosituimmista katseluajoista, Nokia huomioi.

Mobiilitelevisiota seurattiin eniten joukkoliikennevälineissä matkustettaessa, jolloin tarkoituksena oli joko rentoutuminen tai tuoreimpien uutisten seuraaminen. Mobiilitelevisiota katsottiin kuitenkin paljon myös kotona, jolloin tarjonnasta haettiin viihdettä tai täydennystä perinteiselle televisiolle.

Nokian mielestä mobiilitelevision kaupallinen potentiaali kävi kiistatta ilmi pilottihankkeessa. Käyttäjiltä perittiin 4,90 euron kuukausimaksu, mutta puolet osallistujista piti kymmenenkin euron kuukausihintaa kohtuullisena.

Suurin osa käyttäjistä piti kiinteää kuukausimaksua parhaimpana vaihtoehtona, mutta monet olivat kiinnostuneita myös pay per view -hinnoittelusta eli katseluoikeuden ostamisesta tietynlaisiin ohjelmiin, kuten jalkapallo-otteluihin tai formulalähetyksiin.

Palveluilta vaaditaan vaivattomuutta

Pilottihankkeen tulokset kertovat myös, mitä käyttäjät vaativat mobiili-tv -palveluilta: tällaisia seikkoja ovat vaivattomuus ja helppokäyttöisyys, tekninen toimivuus ja luotettavuus sekä sisältö, joka sopii myös lyhytaikaiseen katseluun. Vaatimuksena on lisäksi, ettei mobiilitelevisiosovellus saa heikentää puhelimen toimivuutta.

Pilottihankkeen järjestivät yhteistyössä Digita, Elisa, MTV, Nelonen, Nokia, TeliaSonera Finland ja YLE. Kokeiluun osallistuneet mobiili-tv:n käyttäjät seurasivat lähetyksiä Nokia 7710 -älypuhelimen ja dvb-h -teknologian välityksellä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.