Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Applen kannattaa olla hetki hiljaa

Tutkimusyhtiö: iTunes tulossa Nokian musiikkipuhelimeen

31.8.2005 14:07 Brittiläinen matkapuhelinalaa seuraava tutkimusyhtiö Mako Analysis uskoo, että Nokian Nseries-tuotesarjan N91-malliin lisätään iTunes-ohjelmisto vuoden kuluessa mallin saapumisesta myyntiin.

Yhtiö perustelee näkemystään sillä, että iTunes-ohjelmiston tuottaminen Symbian-käyttöjärjestelmää käyttävään puhelimeen on suhteellisen helppoa.

Yhtiö sanoo, että vaikka Apple olisi kiinnostunut yhteistyöstä Nokian kanssa, ei sen kannata julkistaa yhteistyötä ennen kuin Motorolan iTunes-kännykkä on saatu markkinoille.

Mako Analysis arvioi myös, että Nseries-tuotesarjan vähimmälle huomiolle jäänyt laite N70 tulee kaappaamaan valtaosuuden Nseries-tuotesarjan myynnistä.

Taloussanomat kertoi jo elokuussa, että sen saamien tietojen mukaan iTunes-ohjelma on tulossa Nokian loppuvuonna myyntiin tulevaan N91-musiikkipuhelimeen.

Nokia kommentoi Taloussanomien uutista sanomalla, että yhtiöllä ei ole kaupallista sopimusta Applen kanssa iTunes-musiikkipalvelun sisällyttämisestä puhelimiin. Multimedia-toimialaryhmän viestintäjohtaja Kari Tuutin mukaan Applen iTunes-palvelusta on hänen mukaansa kuitenkin mahdollista helposti kehittää sovellus, jonka kuluttaja voisi asentaa Nseries -puhelimeensa jälkeenpäin.

Jutun kirjoitti: Vesa Valonen

Vesa Valonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.