Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lisää potkua tietoyhteiskuntaan

Huovinen: Operaattorikilpa vie investointimahdollisuuksia

22.9.2005 08:12 Suomalaisten operaattorien hintakilpailu on tulevan liikenne- ja viestintäministerin Susanna Huovisen mukaan ollut aika villiä, ja se on varmuudella syönyt investointimahdollisuuksia alan toimijoilta.

Hän toivoo, että operaattorit itse havahtuisivat miettimään uusia vaihtoehtoja.

- Niiden tulisi huomata, että jatkuva hinnalla kilpailu ei tuo parasta mahdollista lopputulosta kuluttajien ja alan toimijoiden kannalta.

Huomenna perjantaina ministerinä aloittava Huovinen arvioi, että liikenne- ja viestintäministeriöllä ei ainakaan tässä vaiheessa ole aseita patistaa suomalaisia operaattoreita luopumaan kireästä hintakilpailusta ja keskittymään palveluiden kehittämiseen.

- Näen tämän asian laajempana kysymyksenä, osana Suomen kansainvälistä kilpailukykyä sekä myös kansallisena kysymyksenä.

Kyse on tietoyhteiskunnasta, jonka puolustaminen on keskeinen asia Huoviselle.

- Kaikki keinot täytyisi olla käytössä, myös lainsäädännön puoli, kun ajatellaan sitä, että miten me pystyisimme turvaamaan tämän tietoyhteiskuntakehityksen. Me tuudittaudumme Suomessa liian usein siihen, että olemme olleet kovin korkealla, maailman kärkimaita.

Hänen mukaansa mahdolliset lainsäädäntömuutokset on arvioitava yhteistyössä kunkin alan toimijoiden kanssa.

- Ehkä niitä avauksia odottaisin alalta itseltäänkin, että ei tiputa kansainvälisiltä kärryiltä.

Tuhkansirottelu ei auta

Liika tuhkansirottelu päälle ei Huovisen mukaan vie asioita eteenpäin.

- Minä en nyt lähtisi etsimään syyllisiä, kenenkä vika tämä on. En usko, että jatkuva tietoyhteiskuntatilanteen arvostelu välttämättä edesauttaa, täytyy myös nähdä ne vahvuudet, joita meillä on ja yrittää niillä rakentaa tulevaisuutta. Voin luvata, että ministerinä yritän paneutua näihin asioihin parhaani mukaan ja etsiä niitä konkreettisia tapoja tavoitteiden saavuttamiseksi.

Hän haluaa kuitenkin uskoa, että alan toimijat ovat yhtä lailla huolissaan tästä tilanteesta. Tuleva ministeri korostaa kuitenkin inhimillistä tekijää kaiken keskellä.

- Me olemme pieni kansakunta. Jos ajatellaan koulutusta, meidän on annettava mahdollisuus kaikille lapsille löytää se oma lahjakkuutensa. Uudet innovaatiot eivät synny ilman ihmistä, ja se pätee myös tietoyhteiskunnan puolella.

Huovinen selvittää, että maailman huipulle pääseminen vaatii kaikkien kansalaisten osallistumista.

- Haluan korostaa sosiaalisen tasa-arvon turvaamista tietoyhteiskunnassa.

Tietotekniikka ja kuntauudistus

Huovinen toteaa, että kuntarakenteen uudistamisessa täytyy tietotekniikan tarpeet olla yksi peruste muiden joukossa.

- Keski-Suomen sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana minulla on jonkinlainen näppituntuma terveydenhoidon tietojärjestelmistä. Kyllä se melkoinen viidakko on suoraan sanottuna. Järjestelmät eivät keskustele keskenään, ja ollaan siinä tilanteessa, että potilas siinä viime kädessä kärsii.

Hänen mukaansa uudistuksia on jo sairaanhoitopiireissä tehty ja esimerkiksi Keski-Suomessa osin myös onnistuttu.

- Yhdessä kuntien kanssa on aikaisin lähdetty miettimään sitä, että kun järjestelmiä hankitaan, katsotaan se yhteensopivuus jo siinä vaiheessa eikä liian myöhään. Se on keskeinen asia, sillä tietojärjestelmät ovat kunnille ja kuntayhtymille melkoinen erä.

Tuleva ministeri huomauttaa, että tietojärjestelmät ovat kuntapäättäjiä kiinnostava asia, koska paljon rahaa palaa siihen, että järjestelmät eivät toimi keskenään.

Hän haluaisi myös erillistä kartoitusta kuntien tietojärjestelmistä, jotta toimintoja voisi tehostaa.

- Uskon, että jo tällä hallituskaudella kunta- ja palvelurakenteen uudistamiseen lähdetään voimakkain toimin. Siinä yhteydessä it-alue katsotaan tarkkaan. Tietojärjestelmissä on huimia kehitystarpeita.


Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.