Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vantaan kaupunki ei verkkoa halua

Vantaan langaton verkko pistetään pussiin

Muun muassa kauppakeskus Itäkeskuksessa toiminut Wivanet-verkko hiljenee vuoden vaihteessa.

22.9.2005 14:33 Vantaan Energia purkaa Suomen suurimman langattoman wlan-verkon, Wivanetin, jollei verkolle löydy ostajaa.

Vantaalla toimiva langaton laajakaistaverkko Wivanet päätyy romukoppaan tämän vuoden lopussa vain runsaan kahden vuoden käytön jälkeen. Omistaja Vantaan Energia aikoo lopettaa Suomen suurimman, yli 150 tukiaseman verkon ylläpidon.

Lopullisia päätöksiä siitä, mitä verkolle tapahtuu, ei ole tehty. Yksi vaihtoehto on verkon myynti, jos jostakin löytyy ostaja.

Wivanet on ollut käytössä Vantaalla, Leppävaarassa ja osissa Pohjois-Helsinkiä sekä muutamissa kauppakeskuksissa kuten Itäkeskuksessa, Jumbossa ja Myyrmannissa. Verkko avattiin syyskuussa 2003.

Tuhat asiakasta

Vantaan Energia myi operaattori-liiketoimintansa Elisalle jo viime kesäkuussa. Kaupan yhteydessä Elisalle siirtyivät verkon tuhat internet-asiakasta. Itse verkko jäi energiayhtiön omistukseen.

Elisa on lähettänyt Wivanet-asiakkailleen elokuun lopussa kirjeen, jossa operaattori kertoo Wivanet-palvelun loppumisesta vuoden vaihteessa. Käyttäjille tarjotaan mahdollisuutta siirtyä langattoman verkon parista Elisan adsl-laajakaistan käyttäjiksi.

Esimerkiksi 256 kilobitin liittymää, jonka hinta Wivanetissä on 19 euroa, Elisa tarjoaa 17,90 euron hintaan. Lisäksi Elisa tarjoaa asiakkaille ilmaisen palomuurilla varustetun langattoman adsl-modeemin ja maksuttoman asennuksen.

Elisan henkilöasiakkaiden tuotteista vastaava osastopäällikkö Tiina Kovero perustelee palvelun lopettamista sillä, että se ei ole pitkällä tähtäimellä kannattavaa.

– Laajakaistaliittymien hinnat ovat laskeneet parissa vuodessa lähes 50 prosenttia, Kovero laskee.

Elisa ei verkkoa halua

Vantaan Energian toimitusjohtaja Pertti Laukkanen kertoo, että energiayhtiö on valmis myymään verkon joko sellaisenaan tai palasina. Elisa ei verkkoa ristikseen halua.

– Aika vähän sitä kiinnostusta ostamiseen on ollut. Esimerkiksi Vantaan kaupunki ei ole tällaisesta palvelusta kiinnostunut. Heillä ei ole halua alkaa ylläpitää julkista verkkoa.

Wivanetissä olisi pitänyt olla kymmeniätuhansia asiakkaita, jotta liiketoiminta olisi ollut kannattavaa.

– Ne jotka tekivät päätöksiä verkon rakentamisesta, ovat varmasti silloisilla laskelmilla päätyneet kannattavaan liiketoimintaan. Maailma on sitten muuttunut täysin.

– Laajakaistan hinnat ovat laskeneet niin, että Wivanet-liiketoiminta ei voi Vantaan Energialla nousta koskaan kannattavaksi liiketoiminnaksi. Eikä mobiililaajakaistatoiminta ole meidän ydinliiketoimintaa vaan energiabisnes, Laukkanen toteaa.




Myydään halpa verkko

”Ei voisi vähempää kiinnostaa”, ajattelee moni operaattori Vantaan Energian langattomasta verkosta Wivanetista. Laajakaistaliittyminen hinnat ovat romahtaneet niin alas, että vain hyvällä mielikuvituksella wlan-operoinnista saa rakennettua järkevää liiketoimintaa, ainakaan pääkaupunkiseudulla.

Vantaan Energia olisi valmis verkkonsa myymään, jos vain sopiva ostaja löytyy. Ja halvalla lähtee, voisi veikata.

Kun Wivanetia suunniteltiin, Vantaalla ei juurikaan ollut laajakaistaliittymätarjontaa. Ajan hengen mukaisesti energiayhtiöt olivat lähdössä innolla internetiin. Myös Haminassa, Mäntsälässä, Raumalla ja Porvoossa energiayhtiöt ovat heittäytyneet kilvan operaattoreiksi.

Oulussa ja Lahdessa puolestaan kaupungit investoivat wlan-verkkoihin, joista rakennetaan modernia, julkista palveluinfraa kuntalaisille. Vantaan kunnanisät ajattelevat toisin. Talouskriisissä kamppaileva kaupunki ei ymmärrettävästi halua ristikseen jatkuvaa ylläpitoa vaativaa verkkoa.

Nyt olisi tarvetta ideakilpailulle. Mitä ihmettä voi tehdä tuhansia kotitalouksia tavoittavalla wlan-verkolla pääkaupunkiseudun kupeessa?

Jutun kirjoitti: Mari Flink

Mari Flink

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.