Cingular avaa musiikin latauspalvelun
23.9.2005 11:14 Amerikkalainen mobiilioperaattori Cingular Wireless alkaa vielä tämän vuoden puolella myydä uutta push-to-talk -kännykkämallia. Ensi vuoden alussa yhtiö avaa myös palvelun, jossa asiakkaat voivat ladata musiikkia matkapuhelimiinsa, eräs Cingularin päällysmiehistä sanoi torstaina.
Cingularin toimitusjohtaja Ralph de la Vega kertoi CNET Newscomille, että uuden musiikkipalvelun latausmaksut ovat hienoisesti Applen iTunesin maksuja korkeammat. De la Vega puhui Goldman Sachsin sijoittajakonferenssissa New Yorkissa.
Aiemmin tässä kuussa Motorola ja Apple esittelivät yhdessä kehittämänsä kännykän nimeltä Rokr, joka kykenee soittamaan iTunesin kautta ladattuja musiikkikappaleita. Cingular on ensimmäinen Rokr -mallia myyvä operaattori.
De la Vegan mukaan uuden musiikkipalvelun yksityiskohtia ei ole vielä työstetty valmiiksi. Hän lisäsi toivovansa, että Cingular voisi hioa palvelun loppuun yhdessä Applen kanssa.
Analyytikot utelivat de la Vegalta myös Rokrin ensimmäisten viikkojen menekistä. De la Vega vastasi hieman epämääräisesti, että kauppa käy, vaikka uuden mallin esittely vie aina oman aikansa.
Cingularilla on myös muita tuotetuutuuksia takataskussaan, joista osa tuodaan markkinoille jo vuonna 2005.
- Myöhemmin tänä vuonna alamme tarjota uutta push-to-talk -matkapuhelinmallia, de la Vega kertoi.
Kyseinen tuote palveluineen kilpailee suoraan Nextel Communicationsin tarjoaman push-to-talk -kännykän kanssa. Sprintin kanssa Sprint Nexteliksi yhdistynyt Nextel on CNET:in mukaan onnistunut luomaan uskollisen yritysasiakaskunnan omalla push-to-talk -tuotteelleen.
Cingular Wireless on puolestaan BellSouthin ja SBC Communicationsin yhteisyritys.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Intel valottaa palvelinhirmun speksejä
27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











