Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pääministeri laittoi eläkkeelle

Vietnamin teleyhtiön johtaja sai lähteä lahjusepäilyjen takia

26.9.2005 07:01 Vietnamin valtion posti- ja teleyhtiön VNPT:n johtaja joutuu pikaisesti eläkkeelle lahjusepäilyjen takia. Vu Van Luania epäillään lajusten otosta hankintojen yhteydessä.

Vietnamin pääministeri Phan Van Khai erotti Luanin muutamia päivä sen jälkeen, kun poliisi oli kuulustellut häntä epäiltynä lahjoman otosta. Virallisen selityksen mukaan Luan on täyttänyt 60 ja saavuttanut eläkeiän, AFP kirjoittaa.

Luania epäillään lahjoman otosta myls kahdessa muussa tapauksessa. Maan viranomaiset eivät vielä ole päättäneet, meneekö asia syyteharkintaan.

Tutkimukset saivat alkunsa viime vuonna, kun tilintarkastajat löysivät epäilyttäviä laskuja VNPT:n kirjanpidosta. Myös maan posti- ja teleministerin Do Trung Tan toimia tutkittiin samassa yhteydessä. Viime vuonna ei kuitenkaan löytynyt todisteita lahjustenotosta.

Vietnamin kommunistinen hallitus on vannonut kitkevänsä korruption virkamiehistöstään. Arvostelijoiden mukaan korkeimpia virkamiehiä ei kuitenkaan ole pantu syytteeseen.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.