Älypuhelimista etsitään jatkoa Oulu-ilmiölle
29.9.2005 14:04 Ouluun perustetaan uusi kansainvälistä kilpailukykyä lisäävä mobiilialan yritysryhmittymä, Oulun yliopisto tiedottaa.
Rooster-hanke tarjoaa osapuolille hyvät toimintatavat ja yhteistyömallit sekä projektiliiketoiminnan että tuoteliiketoiminnan yhteistyön tiivistämiseksi ja kasvattamiseksi. Tätä kautta yritysten mahdollisuudet luoda uusia innovaatioita älypuhelinten kehityksessä ja toisaalta kyetä tarjoamaan suurempia projektikokonaisuuksia parantunevat tuntuvasti.
Hanke kuuluu Mobile Forumin projektisalkkuun ja siinä on nyt mukana yrityksistä CCC, Elektrobit, Nokia ja TietoEnator. Tutkimuksesta vastaavat Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitos ja VTT Elektroniikka. Rahoittajina ovat mukana myös Oulun kaupunki ja Oulu Innovation Oy.
Isot yritykset ovat jo toiminnassa vahvasti mukana, ja nyt houkutellaan pienempiäkin liittymään yritysryhmittymään, yliopisto kertoo.
- Klusteriin haetaan ensisijaisesti mobiiliteknologiaa ja mobiilisovelluksia kehittäviä yrityksiä. Tarkoitus on saada koottua kansainvälisesti uskottavia tiettyyn teemaan keskittyviä yritysryppäitä. Pienuus on isoilla markkinoilla riskitekijä, suuri kokoluokka avaa paremmat neuvottelumahdollisuudet alihankintaan ja tuotteiden kehittämiseen sekä markkinointiin. Tarkoitus on yhdistää voimat niin, että klusterin sisältä löytyy jokaiseen osa-alueeseen asiantuntija, hankkeen projektipäällikkö Anssi Hintikka selvittää.
- Yhteistyö on voimaa ja erillisistä innovaatioista syntyy yhteisiä tuotteita ja palveluita. Klusterin sisällä sovitaan etukäteen pelisäännöt niin että kenenkään ei tarvitse pelätä menettävänsä tuoteideaansa tai immateriaalioikeuksiaan. Klusterin sisäinen luottamus luo kilpailuedun, näin tällä alueella on menestytty ennenkin. Tästä voi oikeasti syntyä Oulu-ilmiön osa kaksi, professori Markku Oivo Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitokselta lisää.
Osaaminen yksittäisten toimijoiden huostassa
Osapuolten mukaan klusteroituminen on välttämätöntä, kun ollaan kansainvälistymässä. Pieni ei pärjää yksin. Alkavan hankkeen lähtökohtana on älypuhelinalueella toimivien yritysten yhteistyövalmiuksien parantaminen. Tarkoitus on rakentaa valmiita prosesseja ja käytäntöjä, jotka mahdollistavat pienillekin yrityksille helpotusta yhteistyön kehittämiseen, ja odotus on, että sitoutuneen yhteistyön tuloksena syntyy uusia palveluja ja tuotteita.
Hankkeella pyritään myös vastaamaan tutkimuksen kautta älypuhelinklusterin tarpeisiin, jotta yritykset pystyvät toimimaan nopeasti ja tehokkaasti yhdessä. Älypuhelinalustat ovat yksi Suomen ohjelmistoliiketoiminnan vetureista tulevaisuudessa, mutta niiden tutkimuksen parista ei ole vielä noussut esiin yliopistojen huippututkimusyksiköitä vaan suuri osa tutkimuksesta hoidetaan alan suurissa yrityksissä, Oulun yliopisto huomauttaa.
Lisäksi hankkeessa pyritään innostamaan toimijoita uusien patenttien tekemiseen. Innovaatioiden tuottaminen on sekä elinkeinoelämässä toimivien yritysten että yhteiskunnan kannalta merkittävä kilpailutekijä.
Suomessa on ainutlaatuista osaamista älypuhelinten meneillään olevassa markkinamurroksessa. Tätä osaamista ei vain ole tuotu yhteen vastaamaan markkinoiden haasteisiin, vaan se on yksittäisten avaintoimijoiden huostassa.
Suomessa toimii muutamia suuria globaalisti menestyviä älypuhelintuotteita valmistavia yrityksiä, jotka muodostavat nykyisen suomalaisen älypuhelinklusterin ytimen. Näiden kärkiyritysten lisäksi Suomessa on lukuisia toimijoita, joiden tekeminen kohdistuu älypuhelinalustoille. Suuri osa toimijoista on alihankintasuhteessa tai muuten tuottaa teknologista ja innovatiivista apua kärkiyrityksille.
Osa toimijoista puolestaan hyödyntää tai soveltaa älypuhelinalustaa omien tuotteidensa rakentamiseksi. Älypuhelimet ovat lähivuosina langattoman tietoliikenteen avaintuote, yliopisto luottaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Intel valottaa palvelinhirmun speksejä
27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












