Ericsson kiinnostunut Marconin ostosta
10.10.2005 08:37 Ruotsalaiset odottelevat telelaitevalmistaja Ericssonin jättävän piakkoin ostotarjouksen brittiläisestä kilpailijastaan Marconista. Löylyä kauppahuhuihin löi Sunday Times, jonka tietojen mukaan Ericssonin Marconista tarjoama hinta asettuisi 9,5 miljardiin Ruotsin kruunuun.
Päivän pörssikurssilla laskettuna Marconin tämänhetkinen markkina-arvo on noin 8,8 miljardia kruunua, ruotsalainen Dagens Industri arvelee.
Marconin ostamisessa olisi Ericssonille sikäli järkeä, että maailman suurin telelaitevalmistaja vahvistaisi kaupoilla asemiaan sille tärkeillä Ison-Britannian, Saksan ja Italian markkinoilla.
Esimerkiksi Britanniassa Marconilla on vahvat suhteet saarivaltion johtavaan teleyhtiöön British Telecomiin. Myös Marconin Saksan kuviot kiinnostavat Ericssonia.
Brittitieojen mukaan Ericsson jatkaisi Marconin liiketoimia mainituissa kolmessa maassa, mutta valmistelisi yhtiön noteeraamista itsenäisenä yhtiönä Lontoon pörssin kasvuyritysten AIM -listalla.
Marconi olisi iso suupala Svanbergille
Ericssonin konsernijohtaja Carl-Henric Svanberg on pitkin syksyä korostanut, että Ericsson etsii ostettavaa pienehköistä, noin 300 miljoonan kruunun liikevaihdon teleyrityksistä. Tähän saakka Svanberg ei ole suostunut puhumaan mitään Marconista, jonka hankinta olisi kooltaan huomattavasti hänen linjauksiaan suurempi.
Aiemmin myös kiinalaista Huaweita on veikattu Marconin ostajakandidaatiksi, samoin kuin saksalaista Siemensiä, ranskalaista Alcatelia ja aasialaista ZTE:tä.
Viime viikolla Marconin osakekurssi kulki vastavirtaan verrattuna muiden telelalan osakkeiden alamäkeen. Esimerkiksi The Observer -lehden veikkailut tulossa olevista ostotarjouksista pitivät sijoittajien kiinnostusta yllä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Nokian Ovi joutui heti avajaispäivänä remonttiin
27.05.2009 Iso kävijäpiikki yllätti Nokian uuden sovelluskaupan. Palvelujen hidastelun vuoksi Nokia joutui lisäämään palvelinkapasiteettia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











