Digitan 450-verkko odottaa jäissä KHO:n päätöstä
Antti Kohtala lupailee Digitalle jatkoaikaa valitusprosessin takia.
24.10.2005 15:59 T-Mobile on avannut Slovakian tasavallassa maailman ensimmäisen maanlaajuisen kaupallisen ofdm-teknolgiaa käyttävän langattoman laajakaistaverkon. Samaan aikaan Suomen ofdm-verkko odottaa jäissä korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä verkosta tehtyihin valituksiin.
Liikenne- ja viestintäministeriö myönsi kesällä Digitalle verkkotoimiluvan ofdm-teknologiaa käyttävällä maanlaajuiselle laajakaistaverkolle, mutta siitä on jätetty kolme valitusta.
Kaksi valittajista, ruotsalainen Nordisk Mobile Telefon ja Cubio Networks, haki Digitalle myönnettyä toimilupaa. Molempien valitukset kohdistuvat siihen, että ne raakattiin ulos kisasta tarjotun cdma450-teknologian takia, vaikka toimilupahakemuksessa myöntämisperusteiden sanottiin olevan teknologianeutraaleja.
Kolmas valittaja on Suomen sähköyliherkkien yhdistys.
Jatkoaikaa tarjolla
Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäneuvos Antti Kohtalan mukaan LVM on toimittanut KHO:lle pyydetyt lausunnot. Kohtalan mukaan sähköyliherkillä ei pitäisi edes olla valitusoikeutta, sillä yhdistys ei ollut mukana toimiluvan hakuprosessissa.
Kohtalan mukaan oikeusprosessin venyminen antaa Digitalle vastaavasti jatkoaikaa verkon rakentamisaikatauluun. Hänen mukaansa ei voi vaatia, että Digita ryhtyisi rakentamaan verkkoa tilanteessa, jossa on mahdollista, että toimilupa kumotaan.
Aikataulu, johon Digita sitoutui toimilupahakemuksessaan, määrittelee, että ensimmäinen harvaan asuttuja alueita koskeva verkko-osuus on saatava pystyyn ensi vuoden syyskuussa. Digitan toimitusjohtajan Sirpa Ojalan mukaan aikataulussa on mahdollista pysyä, jos KHO:n päätös saadaan puolessa vuodessa. Koko maan kattavan verkon on määrä valmistua syksyllä 2009.
Tyypillisesti KHO:n päätös kestää 11-14 kuukautta.
Suomen toimiluvan myöntämisen jälkeen cdma450-patenttioikeuksien omistaja amerikkalainen Qualcomm osti Flarionin itselleen. Alalla on ihmetelty, mitä Qualcomm tekee Flarionilla. Qualcommilta odotetaan lähiaikoina ilmoitusta asiasta.
Slovakiassa ja Tshekissä megabitin yhteys
T-Mobile tytäryhtiö T-Mobile Slovensko avasi viime viikolla verkon Bratislavassa ja 19 muussa kaupungissa ympäri määrä.
Siemensin rakentama verkko tarjoaa käyttäjille yhden megabitin tulevaa ja 250 kilobitin lähtevää yhteyttä.
Samaan aikaan T-Mobile Czech avasi Tshekin tasavallassa Prahassa td-cdma-verkon, joka tarjoaa myös yhden megabitin yhteysnopeutta. Koko maahan laajennettavaa verkkoa voi hyödyntää vain datayhteyden kautta, sillä td-cdma puhelimia ei ole tarjolla.
Td-cdma on osa umts-standardia. Lyhenne tulee sanoista time division-code division multiple access. Teknolgian kehittäjä on IPWireless Inc.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












