Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Siirtymä odotettua hitaampaa

Euroyritykset nihkeitä mobiilisovelluksille

4.11.2005 14:02 Länsieurooppalaiset yritykset ovat olleet hitaita ottamaan käyttöön mobiileja ratkaisuja viimeisten kahdentoista kuun aikana, arvioi tutkimusyhtiö IDC.

Tietoisuus ja kiinnostus on kyllä lisääntynyt, mutta käyttöönotto on ollut odotettua verkkaisempaa.

- Mobilisaatiota tapahtuu pienissä, keskikokoisissa ja suurissa yrityksissä, mutta enemmänkin yksikkökohtaisesti koko organisaation sijaan. Mobiiliuden todelliset hyödyt saadaan sellaisen ratkaisumallin kautta, joka ulottuu myös koko yrityksen prosesseihin, sanoo IDC:n vanhempi analyytikko Rosie Secchi.

Vuoden 2005 tutkimustulokset ovat linjassa viime vuoden kanssa. Yrityksillä on melko vähän kiinnostusta mobiilisovelluksia kohtaan. Esimerkiksi vain kuusi prosenttia organisaatioista oli kiinnostunut ottamaan sellaisia sovelluksia kuin push-to-talk käyttöönsä.

Enemmän bisnestä liippaavat ratkaisut, kuten mobiili asiakashallinta, kiinnostivat alle kymmentä prosenttia tutkimukseen osallistuneista yrityksistä.

IDC:n tutkimus suoritettiin Britanniassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Hollannissa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.