Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Saksan umts-markkinoilla tuulee

Saksan umts-kvartetti kavahtaa uusia yrittäjiä

4.11.2005 07:28 Uusien yrittäjien halu tulla umts-markkinoille Wimaxilla ja muilla vaihtoehtoisilla mobiilitekniikoilla on saanut neljä lisenssinhaltijaa - T-Mobilen, Vodafonen, E-Plusin ja O2:n - kavahtamaan. Ne pelkäävät sekä sijoitustensa hukkaantumisen sekä saamiensa taajuuksien ahtaaksi käymistä.

Saksan umts-markkinoilla vuonna 2000 ennätykselliseen, yhteensä lähes 50 miljardin euron hintaan jaetuista lisensseistä on ollut tähän asti iloa vain vähän ja tuskin kenellekään. Nyt operaattorit pelkäävät Manager-Magazinin mukaan, että muutenkin vähän tuottaneet massiiviset sijoitukset poikivat vieläkin vähemmän, jos taajuuksia jaetaan muillekin - ja mahdollisesti vielä pilkkahintaan.

Saksan suuren umts-huutokaupassa kaksi lisenssin saanutta operaattoria on joutunut heittämään pyyhkeet kehään, saksalainen Mobilcom ja espanjalais-suomalainen Telefonican ja Soneran yhteisyritys Quam. Ensin mainitun saamat taajuudet ovat nyt vapaina, mutta toisen taas vielä jäissä, kun espanjalaisyritys on jäänyt rettelöimään niiden palauttamisen hyvityksestä oikeudessa.

Vapaista umts-taajuuksista ovat kiinnostuneita ainakin hampurilainen Broadnet, joka haluaisi käyttää niitä Wimax-yhteyksien tarjoamiseen, ja stuttgartilainen Airdata, joka on jo saanut erikoisluvan käyttää niitä vuoteen 2007 saakka langattomien nettiyhteyksien tarjoamiseen.


Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.