Docomolla on nyt 50 miljoonaa tilaajaa
Docomon mukaan matkapuhelinten kehitys on vauhdittanut tilaajakunnan kasvua. Docomo teettää omia puhelimia useilla valmistajilla.
10.11.2005 11:12 Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT Docomo ilmoittaa ohittaneensa tänään 59 miljoonan tilaajan rajapyykin. Viimeisen kymmenen miljoonan tilaajan hankkiminen Japanin kovasti kilpailuilla markkinoilla kesti kolme vuotta ja 10 kymmenen kuukautta.
Docomo avasi ensimmäisen matkapuhelinverkon vuonna 1979. Asiakaskanta lähti kasvuun sangen kituliaasti ja ensimmäinen miljoona tuli täyteen vasta 1993.
Yhtiön mukaan matkapuhelimien yleistymistä vauhditti avaamistakauksen poistaminen 1993, matkapuhelintenmyynnin aloittaminen 1994 ja sovellusmaksujen poistaminen 1996. Ratkaiseva osuus on kehityksen jatkumisessa on ollut matkapuhelinten halpeneminen ja parempien ja kevyempien puhelimien tulo markkinoille.
Vuonna 1999 Docomo mullisti markkinat i-mode-palvelulla, joka toi datapalvelut äänipuhelujen lisäksi. Wcdma-3g-tekniikaa käyttävä Foma-palvelu avattiin heinäkuussa 2004.
I-mode on Docomon syömähammas
Docomon valta-asema Japanin markkinoilla nojaa pitkästi i-mode-palvelun valtavaa suosioon. Japanin mobiilidatan käyttäjistä yli puolet, 45 miljoonaa on i-mode-tilaajia. Kilpailevalla KDDI:n EZ-Webillä on runsaat 19 miljoonaa käyttäjää ja Vodafonen V-livellä vajaat 13 miljoonaa asiakasta.
| Docomo on Japanin suurin mobiilioperaattori | |
| Operaattori | Tilaajia, miljoonia |
| Docomo | 50 |
| KDDI/au | 21 |
| Vodafone | 15 |
| TU-KA | 4 |
KDDI on suurin 3g:ssä
Kolmannen sukupolven ilmarahapintaa käyttävissä palveluissa johtoasema kuuluu KDDI:n au-palvelulle. Se käyttää cdma2000-standardin mukaista tekniikkaa kun taas Docomon 3g-pavelu perustuu yleisemmälle wcdma-standardille. Cdma2000 on siirtonopeudeltaan suunnilleen gsm-perheen edge-verkkotekniikan tasolla.
| Japanin 3g-tilaajat | |
| Operaattori | Tilaajia, miljoonia |
| Docomo | 17.6 |
| KDDI/au | 19.9 |
| Vodafone | 1.9 |
| yhteensä | 39.4 |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












