Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
ICANN ja internetin hallinto pääteemana WSIS:ssä

Yhdysvaltoja vaaditaan luopumaan nettihallinnon yksinvaltiudesta

15.11.2005 07:06 Vaatimus Yhdysvaltojen yksinvallan lopettamisesta internetin hallinnossa leimaa keskiviikkona Tunisissa alkavaa yli 120 maata edustavaa WSIS- eli kansainvälistä tietoyhteiskuntakokousta. Netin hallinnon siirtämistä laajemmalle pohjalle vaativat niin Euroopan Unioni kuin suuret kehitysmaat.

"Ei saa olla niin, että yksi valtio voi kontrolloida internetiä", korostaa Viviane Reding, EU-komissaari kokouksen aattona haastattelussaan saksalaiselle Der Spiegelille, ja perustelee: ""Internet on maailmanlaajuinen verkko, joka kuuluu kaikille yhteiskunnille ja ihmisille".

Reding esittää kokouksessa Euroopan Unionin 25 maan ehdotuksen, uuden yhteistyömallin internetin hallitsemiseksi. Siinä "kaikki kiinnostuneet maat istuvat yhden pöydän ääreen ja neuvottelevat yksissä tuumin verkon ydinkysymyksistä".

Ennen EU:ta suuret kehitysmaat, kuten Brasilia, Intia ja Kiina ovat ehdottaneet internetin hallinnan siirtämistä Yhdistyneille Kansakunnille. Yhdysvallat ilmoitti oitis vastustavansa ehdotusta ja sittemmin myös YK:n pääsihteeri Kofi Annan torjui tämän idean.

Tähän asti internetiä - ja sen domain- eli päätenimien palveluja - on hallinnoinut kalifornialainen organisaatio ICANN (Internet Corporation for Assigned Names and Numbers). Se on yksityinen järjestö, joka toimii Yhdysvaltojen kauppaministeriön valvonnassa.

ICANN on pyörittänyt DNS-päätepalvelua ja niiden ip-numeroita 13 ns. root-palvelimellaan. Se on voinut päättää uusista päätteistä - mm. saako Euroopan Unioni oman päätteensä .eu vaiko ei - ja siitä, saako joku maa oman päätteensä ja saako se myös pysyä sillä verkossa.

Yhdysvallat ei ole juurikaan puuttunut ICANN:in päätöksentekoon, mutta voisi niin tehdä - ikään kuin omana sisäpoliittisena vetonaan. Toistaiseksi sen ainoa suora interventio on ollut, kun se esti pornografisten saittien oman .xxx-päätteen hyväksymisen.

Yhdysvaltojen epäsuora vaikutus taas on nähty siinä, miten ICANN on luovuttanut edelleen joidenkin päätteiden hallintaa amerikkalaisille firmoille, kuten .com-päätteen tapauksessa Verisignille.

Amerikkalaisten vallanhalusta kertoo joka tapauksessa heidän taannoin tylysti ilmaisemansa haluttomuus luovuttaa veto-oikeuttaan ICANN:issa. EU-komissaari Reding ihmettelee moista linjaa, ja epäilee, tokko amerikkalaisillekaan olisi edullista, kun "internetiä tulisi yhteistyön sijaan hallitsemaan yhteenotot".

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Mobiili-tv-verkko pätkii koko viikon

11.02.2009 Digita ilmoittaa tekevänsä verkon päivitystöitä viime perjantaista ensi perjantaihin 13. helmikuuta asti, mikä vaikuttaa mobiilitelevision katseluun.

.