Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Huovista patistetaan uusimaan telelainsäädäntöä

Tekstiviesteillä työpaikkoja

Movikan ja ResComin edustajat tapasivat ministeri Susanna Huovisen keskiviikkona.

25.11.2005 14:59 Vaikka Suomessa lähetetään päivittäin noin viisi miljoonaa tekstiviestiä, on niiden avulla luotavissa Suomeen merkittävästi lisää volyymia, liiketoimintaa ja työpaikkoja uusien palvelujen avulla, uskoo mediayhtiö Movikan hallituksen puheenjohtaja Hannu Kankare.

Hänen mukaansa yhtenä pullonkaulana Suomessa on tekstiviestien hinnoittelu palveluntarjoajien suuntaan. Tekstiviestien ylihinnoitteluun on puututtu muualla Euroopassa, muttei Suomessa.

Helsinkiläisen Movikan Kankare ja raahelaisen ohjelmistoyhtiö ResComin toimitusjohtaja Raimo Seikkala tapasivat keskiviikkona viestintä- ja liikenneministeri Susanna Huovisen eduskuntatalossa. He viestittivät ministerille, että Suomen telelainsäädäntöä on uudistettava, jotta varmistetaan kasvun kynnyksellä olevan digitaalisen media-, sisältö- ja palveluteollisuuden kehittyminen ja työpaikkojen syntyminen Suomeen.

Neuvotteluun osallistuivat myös valtiosihteeri Perttu Puro ja kansanedustaja, tulevaisuusvaliokunnan jäsen Kyösti Karjula.

"Tekstiviestimainonta sallittava"

Tapaamisessa viestintäministeri Susanna Huovista kehotettiin kiinnittämään erityistä huomiota media- ja sisältötoimialan liiketoiminnan edellytyksiin ja kaupallisiin sovelluksiin, kun alan toiminnan painopiste Suomessa on painottumassa nykyään yhä enemmän teknologia-, tutkimus- ja rahoitushankkeisiin.

Hannu Kankareen mielestä langaton teksti- ja kuvaviestimainonta tulee sallia Suomessa, koska tämä lisää kuluttajia hyödyntävien uusien sisältöpalveluiden ja -yritysten syntymistä Suomessa.

- Viikoittain jaetaan kymmeniä erilaisia mainoskirjeitä koteihin Postin tai jonkin muun suorajakeluyhtiön kautta. Yhtä lailla mobiilimainontakin tulisi olla sallittua yksityisille kuluttajille ja niin, että halutessaan yksityinen kuluttaja voi estää suoramainonnan, kuten se nytkin on mahdollista mainoskirjeiden kohdalla, vertaa Kankare.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.