Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Videopuheluita Elisan ja Saunalahden liittymiin

DNA avasi 3g-verkkonsa

19.12.2005 13:04 DNA kertoo avanneensa maanantaina 3g-verkkonsa pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Lahdessa. Palveluja on tarjolla automaattisesti kaikille asiakkaille, jos sopiva puhelin vain löytyy.

Tiedonsiirron hinnat ovat kotimaassa DNA:n mukaan samat sekä gsm/gprs- että 3g-verkoissa. DNA:n verkon huippunopeus tiedonsiirrossa nousee 384 kilobittiin sekunnissa.

- Aikataulumme 3g-verkon käyttöönottamiselle on sopiva, sillä järkevän hintaisia 3g-päätelaitteita alkaa markkinoilla olla tarjolla riittävästi ja siten uusille nopeille tiedonsiirtopalveluille muodostuu aitoa kysyntää, DNA Finlandin toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi kommentoi.

Tiuraniemen mukaan yhtiö pystyy ottamaan edelleen nopeamman tiedonsiirron mahdollistavan hsdpa-tekniikan käyttöön "nopealla aikataululla". Verkon on toimittanut Ericsson.

DNA tuo myös videopuhelut liittymäasiakkaille ilman erillistä tilausta. Asiakkaat voivat soittaa videopuheluita DNA:n, Elisan ja Saunalahden liittymiin.

DNA lupaa tiedotteessaan kytkykaupata houkuttelevan hintaisia 3g-päätelaitteita huhtikuun alun jälkeen, jolloin lakimuutos astuu voimaan.

Yhtiö laajentaa vuoden 2006 aikana verkon suurimpiin kaupunkeihin eri puolilla Suomea.

Elisa kertoi marraskuussa päässeensä 3g-verkollaan jo 30-40 prosentin väestönpeittoon. Peittoalue kattaa yli 30 paikkakuntaa.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.