Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Onko tämä läpimurto?

Nokian Simonson: 3G-puhelinten myynti tuplaantuu ensi vuonna

Rick Simonson

27.12.2005 08:39 Kolmannen sukupolven matkapuhelinten myynti kaksinkertaistuu vuonna 2006. Arvion esitti Nokian rahoitusjohtaja Rick Simonson CNBC-televisiokanavan haastattelussa perjantaina. Sen sijaan toiseksi suurimman matkapuhelinvalmistajan Motorolan mukaan 3G-puhelinten läpimurto ei tapahdu vuonna 2006.

Simonson toisti haastattelussa Nokian arvion siitä, että matkapuhelinmarkkinat kasvavat yli 10 prosenttia ensi vuonna 860 miljoonaan toimtettuun puhelimeen.

Kolmannen sukupolven matkapuhelimien läpimurto ei Motorolan matkapuhelinyhtiön toimitusjohtajan Ron Garriquesin mukaan toteudu vielä 2006.

Taloussanomat.fi -verkkopalvelussa 20. joulukuuta julkaistussa jutussa Garriques arvio, etteivät 3G:n palvelut eivät ole vielä sillä tasolla, että ne välttämättä edellyttäisivät korkeita tiedonsiirtonopeuksia. Hänen mukaansa 3G-puhelimien myynti kyllä kasvaa, mutta läpimurtoa ei vielä tapahdu.

Palvelujen lisäksi 3G-puhelimien radiosirutekniikka ei ole Garriquesin mukaan vielä riittävän pitkällä.

– Sirut eivät ole vielä riittävän pieniä eivätkä ne takaa riittävän matalaa virrankulutusta. Lisäksi 3G-puhelimissa kustannusrakenne ei ole yhtä tehokas kuin gsm- ja edge-puhelimissa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Puolustusvoimista kaavaillaan Suomen tietoturvanyrkkiä

27.05.2009 Puolustusvoimiin aiotaan perustaa koko valtionhallinnon kattava tietoturvayksikkö, joka varautuisi sekä sotilaallisiin että siviilimaailman tietoturvauhkiin. Keskus myös koordinoisi vastatoimia.

.