Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikenne kaksinkertaistui tänä vuonna

Suomen nettiliikenne kiivaimmillaan 12 gigabittiä sekunnissa

28.12.2005 14:56 Suomen internet-liikenne kaksinkertaistui vuoden 2005 aikana ollen kiivaimmillaan päivittäin lähes kaksitoista gigabittiä sekunnissa, kertoo Ficix ry.

Vuonna 2004 operaattorit kokivat ennätyksellisen, lähes kolmensadan prosentin vuosikasvun. Päättyvälle vuodelle ennakoitu vastaava kasvu jäi kuitenkin toteutumatta huolimatta voimakkaasta laajakaistaliittymien määrän lisääntymisestä.

Liikenne on mitattu Suomen ip-yhdysliikennepisteen Ficixin kytkimistä. Nettiliikenteen kasvun takana on laajakaistaliittymien suosion lisäksi myös keskimääräisen liittymänopeuden kasvu sekä verkossa vietetyn ajan piteneminen.

- Liikenteen kasvun seuraava katalysaattori voisi hyvinkin tulla palveluista, vaikka edelleen laajakaista on myös liittymämäärissä kasvussa, arvioi Ficixin puheenjohtaja Jorma Mellin yhdistyksen tiedotteessa.

- Viihdepalvelut, kuten musiikin ja elokuvien laillinen siirto internetissä, ovat kehittyneet huimasti nopeassa ajassa. Suomalaisilla on laitteet ja osaaminen palveluiden käyttöön kohdallaan, joten ennusmerkit kasvulle palveluiden kautta ovat suotuisat, Mellin jatkaa.

Ficix ry on harjoittanut ip-yhdysliikennetoimintaa vuodesta 1993 ja sen jäseninä on Suomessa liiketoimintaa harjoittavia tietoliikenneoperaattoreita.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

USA:n digi-tv-siirtymä jättää 3 miljoonaa ilman televisiota

27.05.2009 Neljän kuukauden lisäaika leikkasi valmistautumattomien määrän puoleen.

.