Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Arpu-luku tyydyttää

DNA tavoittelee miljoonaa asiakasta

9.1.2006 11:16 Mobiilioperaattori DNA kasvatti vuoden viimeisellä neljänneksellä tilaajiensa määrää 50 000 liittymällä. Miljoonaa asiakasta tavoittelevan yhtiön mukaan kilpailu Suomen mobiilimarkkinoilla on entistä selkeämpää ja terveempää.

Koko vuoden 2005 aikana liittymämäärä kasvoi noin 130 000 liittymällä. Kaikkiaan DNA:lla oli vuoden lopussa 810 000 matkaviestinliittymää, kun asiakkaita oli vuotta aiemmin noin 683 000.

Ulkoiset palveluoperaattorit huomioiden DNA:n verkossa oli vuoden lopussa noin 870 000 liittymää.

DNA:n liittymäkohtainen tuotto eli arpu säilyi viime vuonna hyvällä tasolla, yhtiö kirjoittaa tiedotteessaan. Keskimääräinen liittymäkohtainen tuotto oli viime vuonna kuukausittain 35,6 euroa.

- Markkinatilanne Suomen matkaviestinmarkkinoilla on selkeytynyt ja kilpailu asiakkaista on terveemmällä pohjalla. Olemme onnistuneet kehittämään dna-brändiä menestyksekkäästi ja tuoneet markkinoille uusia liittymätyyppejä, DNA Finland Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Pekka Väisänen sanoo.

Väisäsen mukaan yhtiön tavoitteena on saada noin miljoona liittymää verkkoonsa vuoden 2006 aikana.

DNA Finland Oy tarjoaa matkaviestinpalvelujaan suomalaisille yksityishenkilöille, yhteisöille ja yrityksille.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.