Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Motorolalle seuraa

Nokia ja Yahoo tiiviimpään kimppaan

9.1.2006 09:31 Maailman matkapuhelinykkönen Nokia ja portaaliyhtiö Yahoo lähentävät yhteistyötään. Ensi vaiheessa Yahoo sovittaa video- ja muita portaalipalvelujaan tarjolle Nokian 60-sarjan älypuhelimiin, uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa.

Bloombergin mukaan Nokia julkistaa uusia, Yahoon Go -brandiin perustuvia mobiilipalvelujaan jo lyhyen ajan kuluessa.

Toisessa lehdistötiedotteessaan Yahoo kertoi perjantana, että se on allekirjoittanut amerikkalaisen Motorolan kanssa maailmanlaajuisen sopimuksen portaalipalveluista viime mainitun kännyköissä.

Palvelujen joukkoon kuuluvat muiden muassa sähköposti-, sms- sekä osoite- ja kalenteritoiminnot ja ne toimivat myös Motorolan uusissa Razr -kännyköissä.

Motorola ja Yahoon kanssa kilpaileva hakukoneyhtiö Google julkistivat niin ikään yhteistyösopimuksensa perjantaina. Googlekin tuo omia palvelujaan Motorolan kännyköihin vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana.

Perjantaina Yahoon ja Googlen osakkeiden kurssit olivat vankassa ylämäessä New Yorkissa, jossa Nasdaq- ja Dow Jones -indeksit ylsivät korkeimpiin pistelukuihinsa sitten vuoden 2001 kesän.

Nokia päätyi perjantaina 0,9 prosentin nousuun 19,74 dollariin New Yorkissa.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

AKEn it-urakka meni pahasti pieleen

27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.

.