Pudotuspeli kiihtyy 3G-verkkokisassa
10.1.2006 13:39 Laitevalmistajien pudotuspelissä lähestyvät kohtalon hetket. Kiinalla on kiire saada kolmannen sukupolven 3G-matkapuhelinverkot pystyyn ennen Pekingin vuoden 2008 olympialaisia. Jaossa ovat maailman suurimmat verkkomarkkinat.
Tiedossa ovat 5–10 miljardin euron laiteinvestoinnit kolmeksi vuodeksi. Se laitevalmistaja, joka pääsee kiinalaisoperaattorin hovitoimittajaksi, varmistaa miljoonien volyymien tilaukset ja mittakaavaedut tuleviksi vuosiksi?
Nokian tähtäimessä Kiina ja Intia
New Yorkin pääomamarkkinapäivillä marraskuussa Nokia Networksin toimitusjohtaja Simon Beresford-Wylie sanoi, että yhtiön painopisteenä ovat Kiina ja Intia.
Verkkovalmistajien markkinakakkonen suuntaa tuotekehitystä aasialaisten operaattoreiden tarpeita ajatellen.
– Pelikenttä 3G-verkoissa jaetaan pääosin kolmen pelaajan kesken. Markkinakakkosella ei ole hätää, mutta vaikeaa olisi olla numero viisi, investointipankki Carnegien sijoitustutkimuksen johtaja Lauri Rosendahl sanoo.
Samaan aikaan Nokia on perinteisesti ollut mobiiliverkoissa heikko Lähi-idässä ja Afrikassa, missä se on menettänyt edelleen osuuttaan markkinaykköselle Ericssonille.
Nokia uskoo kahmivansa 3G-kauppoja uuden Flexi-tukiasemansa avulla.
Tukiasema tulee myyntiin loppuvuonna. Nokian keksintö on pieni, helppo asentaa lähes minne tahansa, kuluttaa vähän sähköä ja alentaa näin operaattoreiden verkkokuluja.
Siemens puuskuttaa
Maailman markkinoilla Nokian perässä puuskuttaa Siemens. Monialayhtiö on lähettänyt ristiriitaisia viestejä.
Siemens on uhonnut nousevansa Nokian ohi Kiinan kauppojen ansiosta. Toisaalla toimitusjohtaja Klaus Kleinfeld on kertonut etsivänsä verkoilleen ostajaa.
Raadollinen tilanne on luvassa pienemmillä valmistajilla, jotka sinnittelevät vanhojen verkkotekniikoiden ja asiakkaiden varassa.
Säästösyistä kaikki valmistajat eivät ole uhranneet tuotekehitysvaroja tulevaisuuden tekniikoihin.
Operaattoreiden 3G-päivityskierroksen alkaessa ja 2G-investointien hiipuessa nämä valmistajat ovat vaarassa keikahtaa kyydistä.
Vaikeuksia on edessään Nortelilla, Alcatelilla, Motorolalla ja Lucentilla.
Konvergenssi hiertää
Tuotekehitykselle päänvaivaa aiheuttaa verkkojen konvergenssi eli puhe-, data- ja televisioverkkojen lähentyminen toisiinsa.
Nokian haasteena tässä triple play -mallissa on, miten mobiilit verkot ja radiotekniikka toimivat yhteen nettipohjaisten laajakaistaverkkojen kanssa.
Kiinteästä verkosta tulee tärkeä runkoverkko.
– Triple playn tuotetarjonnassa Nokialla on etunoja. Sillä on multiradio ja myyntiin tuleva Flexi-tukiasema, analyytikko Jari Honko eQ Pankista näkee.
Standardien taisto
Kiinassa ratkeaa, mikä verkkostandardi saa yliotteen maailman 3G-markkinoilla: eurooppalainen, kiinalainen vai amerikkalainen verkkotekniikka.
Pääanalyytikko Jussi Hyöty FIMistä näkee, että Nokian ja Ericssonin ajama tekniikka on voittamassa.
– Korean suurin operaattori SK Telecom on siirtymässä eurooppalaiseen verkkoteknologiaan. Haastaja KTF ilmeisesti hyppää suoraan hsdpa-verkkoihin. Korea ja mahdollisesti Kiina ovat tulossa siten eurooppalaisen standardin taakse.
Samsung esitteli Las Vegasissa viime viikolla maailman ensimmäisen hsdpa-päätelaitteen.
Osaamista tarvitaan
Tulevat nopeat verkot vaativat monipuolista osaamista. Verkkovalmistuksessa ovat lähtemässä liikkeelle strategiset kumppanuudet. Tästä esimakua antaa Ericssonin ja Ciscon kumppanuussopimus.
Nokialla on kumppanuuksista kokemusta yritysratkaisuihin erikoistuneessa Enterprise Solutions -divisioonassa.
Nokia Networksille tärkeä kumppani on OBSAI-yhteenliittymä. Yli sadan yrityksen liittymä kannattaa avoimia rajapintoja tukiasemien valmistukseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
AKEn it-urakka meni pahasti pieleen
27.05.2009 Heikko johtaminen ja liian suuri työmäärä puskivat AKEn tietojärjestelmähankkeen reippaasti yli kustannusarvion ja aikataulun, Valtiontalouden tarkastusvirasto tukistaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












