Forrester istuttaa Suomen jälkijunaan 3G:ssä
Tavalliset gsm-mallit menettävät suosiotaan nopeasti, mikäli Forresteria on uskominen.
18.1.2006 13:12 Kaupallisia 3G-verkkoja putkahteli laajalti Euroopassa vuonna 2004. Tutkimusyhtiö Forrester Research kuitenkin ennustaa, että kestää aina vuosikymmenen loppuun asti ennen kuin 3G syrjäyttää edeltäjänsä vallitsevana teknologiana vanhalla mantereella.
Maakohtaiset erot ovat suuria. Forrester luottaa Ison-Britannian ja Italian rientävän 3G:hen muita nopeammin, kiitos palveluja vahvasti mainostavien operaattorien sekä raa'an kilpailun. Suomen Forrester arvioi kuuluvan Euroopan jälkijättöisiin maihin.
Siinä missä Forrester luottaa 72 prosentin 3G-penetraatioon Italiassa vuonna 2010, on arvio Suomen osalta 51 prosenttia. Euroopan keskiarvoksi tutkimusyhtiö povaa 61 prosenttia "European Mobile Forecast: 2005 To 2010" -tutkimuksessaan.
Suomi on samassa kastissa Belgian, Kreikan ja Luxemburgin kanssa. 3G:n käyttöönottoon vaikuttaa moni tekijä: esimerkiksi Belgia kieltää operaattoreita pakkaamasta puhelimia liittymien kanssa. Tämä kytkykauppakielto oli Suomessakin voimassa, mutta se purettiin 3G:n osalta vuodenvaihteessa.
Forrester vertaa myös Ruotsia ja Suomea siinä, että Ruotsissa operaattoreilta vaaditaan lähes sadan prosentin peittoa verkoille, kun taas Suomessa riittää 35 prosenttia asukkaista. 3G:n suosioon vaikuttaa myös, kuinka monta 3G-lisenssiä tuodaan operaattorien saataville.
Gsm-mallit katoavat pian katukuvasta
Gsm-puhelimet kyllä häviävät nopsasti seuraavan kahden vuoden kuluessa Euroopasta. Forrester uskoo, että vuonna 2008 vain enää kolmella prosentilla kännykällisistä on puhdas gsm-laite. Gprs alkaa menettää asemiaan 3G:lle vuoden 2007 jälkeen. Lopulta, vuonna 2010, kolme viidestä mobiilikäyttäjästä omistaa 3G-mallin.
Mutta vaikka 3G lopulta astuukin valtavirtaan, ei Forrester näe mobiileille nettipalveluille vastaavaa kysyntää. Vaikka nettiyhteys pysyykin normina kännyköissä, vain puolet mobiilikäyttäjistä surffaillee laitteellaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












