Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Euroopan viestintäsatelliittihanke kallistunut

Galileon kustannukset ylittymässä kolmanneksella

18.1.2006 13:21 Euroopan viestintäsatelliittihanke Galileon kehityskustannukset ovat pompanneet päätetyistä raameistaan. Pelkästään kehityskustannukset ovat kasvaneet Financial Times Deutschlandin mukaan ainakin yli kolmanneksen 1,5 miljardiin euroon.

Euroopan Unionin kunnianhimoisen satelliittihankkeen kehitysvaiheeseen oli alunperin varattu 1,1 miljardia euroa. Yhteisö oli kanavoinut sitä varten 550 miljoonaa euroa tutkimusorganisaationsa ERA:n ja toiset 550 miljoonaa Europan avaruusjärjestön ESA:n kautta.

Hankkeen toteuttajan, Galileo Industriesin tiedottaja on perustellut yllättäviä lisäkuluja mm. töiden viivästymisellä ja kohonneilla kustannuksilla. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat näin nousemassa vähintään 3,7 miljardiin euroon.

ESA on viime marraskuussa luvannut 950 miljoonaa euroa Galileon starttivaiheen välirahoitukseksi. Maksusta ollaan allekirjoittamassa vahvistus ensi torstaina Berliinissä.

Summasta 190 miljoonaa euroa on varattu EADS Astriumille kahden testiraketin ja neljän satelliitin valmistukseen, 330 miljoonaa euroa Alcatelin vastuulla oleviin maa-asemiin, 310 miljoonaa euroa EADS Astriumin maakontrollilaitteisiin ja 70 miljoonaa euroa Thalesin toimittamiin käyttäjäsovellutuksiin.

Jutun kirjoitti: Jussi Tuormaa

Jussi Tuormaa

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.