Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laki voimaan kolmeksi vuodeksi

3G-kännyköiden kytkykauppa alkaa huhtikuussa

19.1.2006 15:09 Huhtikuusta alkaen kuluttajalle saa tarjota uuden tekniikan kännykkää matkapuhelinliittymän kylkiäisenä, liikenne- ja viestintäministeriö kertoo. Kytkykaupan salliminen ei koske gsm-kännyköitä.

Kytkykaupan sallimisen odotetaan vauhdittavan siirtymistä kolmannen sukupolven matkaviestintään ja uusien palveluiden kehittämistä.

Valtioneuvosto käsitteli eduskunnan vastausta viestintämarkkinalain muutokseen tänään torstaina. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki huomenna.

Kuluttajan oikeuksista huolehditaan liittymäsopimuksen ehtoja ja markkinointia koskevilla pykälillä. Kytkykaupan liittymäsopimuksen saa tehdä korkeintaan kahdeksi vuodeksi.

Erityistapauksissa kuluttaja voi vapautua sopimuksesta esimerkiksi vakavasta sairaudesta tai työttömyydestä johtuvien maksuvaikeuksien takia. Markkinoinnissa on selkeästi ilmoitettava kuluttajalle kytkykaupasta aiheutuvat kokonaiskustannukset.

Laki on voimassa kolme vuotta. Liikenne- ja viestintäministeriö kertoo seuraavansa tänä aikana kytkykaupan vaikutuksia ja harkitsevansa, jatketaanko kytkykaupan sallimista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.