Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Markkinaosuus kasvoi vuonna 2005"

Ollila kehuu ennätyksellistä myyntiä

26.1.2006 12:27 Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan mukaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä matkapuhelinkauppa kävi ennätyksellisen hyvin. Neljänneksen liikevaihto ylitti ensimmäistä kertaa kymmenen miljardin euron rajan.

– Vuoden 2005 viimeisellä neljänneksellä ylitimme ensimmäisen kerran yrityksemme historiassa kymmenen miljardin euron liikevaihtorajan yhden vuosineljänneksen aikana. Lisäksi matkaviestintemme kappalemääräinen myynti oli ennätyksellinen ja markkinaosuutemme kasvoi vuonna 2005.

Ollilan mukaan matkapuhelimien kappalemääräinen myynti vuonna 2005 oli 795 miljoonaa kappaletta, mikä tarkoittaa 24 prosentin kasvua vuoteen 2004 verrattuna. Määrä ylittää myös Nokian aiemman 780 miljoonan myyntiarvion.

Ollilan mukaan Nokian markkinaosuus kasvoi viime vuonna 33 prosenttiin, erityisesti Kiinan, Aasian, Tyynenmeren alueen sekä Euroopan myynnin ansiosta.

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon mukaan Nokian markkinaosuus kasvoi myös Yhdysvalloissa, joka on ollut Nokian matkapuhelinmyynnin akilleen kantapää. Nokia jatkoi myös markkinajohtajana Euroopassa, Aasiassa, Kiinassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa.

– Menestystämme edisti erityisesti parantunut tuotevalikoimamme, joka vuoden 2005 lopussa koostui eri muototyyppejä edustavista tuotteista kaikissa hintaluokissa.

Ollila oli erityisen tyytyväinen Mobile Phones -liiketoimintayksikön 63 prosentin vuosikasvuun.

– Toimialaryhmän parantunut tuotevalikoima sekä vahva asema kehittyvillä markkinoilla vaikuttivat merkittävästi Nokian liikevaihdon ja kappalemääräisen myynnin kasvuun sekä kannattavuuteen vuonna 2005.

Viime vuonna Nokian puhelinten oma kappalemääräinen myynti kasvoi 28 prosenttia ja oli ennätykselliset 265 miljoonaa.

Kallasvuon mukaan Networks-toimialaryhmä menestyi viimeisellä neljänneksellä hyvin toiminnan tehokkuuden ja hyvän kausiluontoisen myynnin ansiosta.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä

27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.

.