Tietoliikennesetä jaksaa heilua
Gordon L. Stitt on nähnyt erhernetin nousun, kuoleman ja jälleensyntymisen.
27.1.2006 12:59 Baudimodeemit ovat vaihtuneet pari miljoonaa kertaa nopeampiin ethernet-kytkimiin, mutta Gordon L. Stitt pysyy edelleen vauhdissa mukana. Extreme Networksin pääjohtaja povaa monipalveluverkoille loistavaa tulevaisuutta.
Gordon L. Stitt, 49, oli jo 1970-luvun lopussa luomassa korkean teknologian tuotteita. Hän oli kehittämässä 1200 baudin modeemia, joka kykeni välittämään 1200 signaalia sekunnissa. Jos jokainen signaali kuljetti esimerkiksi neljä databittiä, modeemi ylsi hurjalta tuntuvaan liki 5000 bitin nopeuteen sekunnissa.
Nyt Stitt johtaa Extreme Networksia, jonka päätuotteita ovat ethernet-verkot. Sen kymmenen gigabitin ethernet-verkot kykenevät välittämään kymmenen miljardia databittiä sekunnissa.
Tämäkään ei riitä. Kymmenen vuotta sitten perustettu yhtiö panostaa nyt täysillä palvelunlaatuun ja uusiin ethernet-protokolliin, joilla rakennetaan todellisia monipalveluverkkoja yhtäaikaiselle videon, äänen ja datan kuljetukselle. Yhtiö kasvaa tällä hetkellä verkkomarkkinoita nopeammin.
Kysyntää lisää voipin käyttöönotto, joka pakottaa yrityksiä verkkojenpäivitykseen. Seuraavaksi voipiin istutetaan matkapuhelimet ja hälytyslaitteet.
– Yhdysvalloissa sairaaloissa lääkäreillä tulee olemaan kaulassaan pieni laite, joka on voip-puhelin. Näin heihin saadaan yhteys ja he voivat puhua muiden kanssa käyttämättä käsiään, Stitt visioi.
Kaistankäyttö kriittistä
– Vuonna 1994 atm:ää (asynchronous transfer mode) pidettiin parhaimpana teknologiana ääntä välittäviin dataverkkohin, Stitt kertaa Extremen syntyaikoja.
Sitten kävi niin kuin kaikki verkkoihmiset muistavat. Vanha keksintö, ethernet, koki renessanssin ja ui takaisin yritysverkkoihin.
– Me ajattelimme, ettei monimutkainen atm loppujen lopuksi olisi menestyksekäs. Kehitimme ethernetiin quality of service -ominaisuuden ja aloitimme tuotteiden jakelun 1997.
Extreme on toimittanut kymmenen gigan ethernetiä parin vuoden ajan. Stitt ennustaa, että nopeudet tulevat kasvamaan nykyisestä, mutta tärkeämpää on jo se, miten kaistaa käytetään.
Extreme esitteli muun muassa hiljattain kehittämänsä eaps-protokollan (ethernet automatic protection switching), jonka ansiosta ethernet-verkon palautumisaikaa on onnistuttu supistamaan yli 20-kertaisesti.
– Verkossa jaetaan transaktionaalista, keskustelevaa ja viihteellistä dataa. Lähetän jonnekin pienen määrän dataa ja saan takaisin pienen määrän dataa, mutta ajoitus ei ole tärkeää. Keskustelevassa datassa kuten voip-puheluissa ja online-pelaamisessa viiveen pitää olla lyhyt. Se on erityisen haastavaa laajoissa verkoissa, joissa pitkillä väleillä saattaa olla monta reititintä, jotka hidastavat datan perillepääsyä. Viihteen katselu verkon yli on mahdollista, mutta kuvaruutu on pieni ja kuvan laatu kehno. Nykyisellä kuvalla verkosta jaksaa katsoa uutispätkän, mutta viihteessä kuvan laadun pitää olla yhtä hyvää kuin televisiossa, Stitt analysoi.
Taistelua asiakkaista
Yritysverkkojen lisäksi Extreme rakentaa laajoja alueverkkoja. Suomen Extremen asiakkaita ovat muun muassa kaikki kolme suurinta operaattoria, pankit ja julkinen sektori kuten Helsingin metro. Yhtiön suurin rakennettu verkko löytyy aasialaiselta operaattorilta. Siinä on yli 500 000 verkkoliitäntää.
Kun Extreme perustettiin 90-luvun puolivälissä, markkinoilla jyräsi neljä suurta tietoliikenneyhtiötä: Cisco, 3Com, Cabletron ja Bay Networks. Nortel osti sittemmin Bay Networksin, Cabletron hajosi kahdeksi eri yhtiöksi ja 3Comille kävi huonosti.
– Me otimme kirjaimellisesti yhdessä yössä osan 3Comin asiakkaista ja myyntihenkilöstöstä ja tarjosimme heille miellyttävän poistumisen suuryritysmarkkinoilta. Heillä on ollut kovat viisi vuotta, Stitt kertoo.
Nyt pahin kilpailija on Cisco, joka ei luovu asiakkaistaan vapaaehtoisesti. Lopuksi Stitt pitää pyynnöstä pienen myyntipuheen.
– Ciscon ratkaisut ovat monimutkaisia. Heillä on paljon tuotteita, mitkä on peritty yritysostojen mukana. Me teemme kaiken yksinkertaisemmin. Meillä sekä ääni että video on jo integroitu mukaan ja ratkaisumme toimivat hyvin yhteen muiden valmistajien kuten Alcatelin, Avayan, Siemensin ja Ciscon tuotteiden kanssa. Meiltä ei esimerkiksi tarvitse hankkia puhelimia. Se on hyvin erilainen lähestymistapa kuin Ciscolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Deutsche Bank lomautti turvallisuuspäällikkönsä
27.05.2009 Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin turvallisuuspäällikkö on lomautettu tietoturvaloukkausten takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












